EU-kansalaisaloite glyfosaatin kieltämiseksi
Jos aloite kerää miljoona allekirjoitusta, Euroopan komissio joutuu käsittelemään sen.
Rodeo on yksi kolmestatoista markkinoilta poistuvasta glyfosaattituotteesta. Se sisältää POEA-apuainetta. Kuva: Markku VuorikariEU on hyväksynyt maailman käytetyimmän torjunta-aineen glyfosaatin vastaisen kansalaisaloitteen.
Aloite vaatii Euroopan komissiota esittämään, että jäsenmaat voivat kieltää glyfosaatin käytön. Lisäksi vaaditaan EU:n torjunta-aineiden hyväksymisprosessien uudistamista ja tavoitetta vähentää torjunta-aineiden käyttöä.
Euroopan komission on käsiteltävä aloite, jos sen allekirjoittaa vuoden aikana miljoona EU-kansalaista ainakin seitsemästä jäsenmaasta. Aloite on EU:n vastine Suomen kansalaisaloitteelle. Glyfosaattialoite rekisteröidään virallisesti tammikuun 25. päivä.
Glyfosaatista on väännetty EU:ssa koko viime vuosi. Sen myyntilupaa ei uusittu, mutta sitä lopulta jatkettiin puolitoista vuotta. Tällä hetkellä myynti on hyväksyttyä vuoden 2017 loppuun.
Aineen myynti kuluttajille ja käyttö pakkotuleennuttamiseen kiellettiin. Myös aineen vaikutusta vahvistavan POEA-apuaineen käyttö kiellettiin. Lokakuussa päätettiin, että 13 POEA-apuainetta sisältävän glyfosaattivalmisteen myynti kielletään ensimmäinen huhtikuuta 2017 alkaen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
