Siniset koolla ensimmäisessä puoluekokouksessaan Tampereella
Sinisten ryhmä irtautui kesällä perussuomalaisista.
Puolueen puheenjohtajaksi valittaneen eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (keskellä). Kuva: LEHTIKUVA / Heikki SaukkomaaPuolueeksi marraskuussa rekisteröitynyt Sininen tulevaisuus pitää ensimmäisen puoluekokouksensa tänään. Hallitukseen kuuluva puolue valitsee Tampereen kokouksessaan muun muassa puolueen puheenjohtajiston ja puoluehallituksen.
Kokouksessa käydään myös evästävä keskustelu puolueohjelmasta.
Sinisten ryhmä irtautui kesällä perussuomalaisista.
Tampereella pidettävään puoluekokoukseen odotetaan noin 150:tä–200:aa jäsentä, muun muassa valtuutettuja ja piirien johtoa.
Sininen tulevaisuus kertoi tällä viikolla, että piirijärjestöt on saatu perustettua kaikkialle Suomeen, ja nyt puolueella on myös nuorisojärjestö.
Piirejä on yhteensä 13.
Puolueen puheenjohtajaksi valittaneen eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho. Muita ehdokkaita ei ole ilmaantunut.
Varapuheenjohtajakisassa ovat mukana työministeri Jari Lindström, sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila sekä kansanedustajat Tiina Elovaara ja Kari Kulmala.
Puoluesihteeriksi ovat ehdolla ainakin kansanedustaja Matti Torvinen, Vantaan kaupunginvaltuutettu Juha Malmi sekä entinen perussuomalaisten Uudenmaan piirijohtaja Pekka Sinisalo Kirkkonummelta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
