Joka kolmas talo ja mökki vaihtaa omistajaa sähköisesti ‒ katso ohjeet kaupantekoon
Kiinteistönkaupan voi tehdä paperilla tai sähköisesti. Verkossa kaupanvahvistajaakaan ei tarvita.Lähes kaikki kiinteistön kauppaan liittyvät sopimukset voi tehdä verkossa, mutta toistaiseksi vain noin neljännes kaikista kaupoista tehdään sähköisesti. Tieto selviää Maanmittauslaitoksen laskelmista.
Omakotitalo- ja mökkikauppoja tehdään sähköisesti eniten, jo yli 30 prosenttia.
Osakehuoneistojen sähköistä vaihdantaa on käytetty jo pidemmän aikaa, ja vuoden 2023 jälkeen kiinteistökauppakin on siirtynyt voimakkaammin verkkoon. Sähköistymistä on MML:n mukaan vauhdittanut erityisesti se, että kiinteistönvälittäjät ja muut kaupalliset toimijat ovat alkaneet käyttää verkkopalveluita.
Etuna paperiseen kauppakirjaan verrattuna on muun muassa se, että kaupat voidaan tehdä ajasta ja paikasta riippumatta. Verkossa ei myöskään tarvita kaupanvahvistajaa, ja lainhuutohakemuskin lähtee vireille automaattisesti.
Sähköistymisen toivotaan lisääntyvän.
”Suomalaiset eivät nähdäkseni tunne mahdollisuutta vielä riittävästi. Kiinteistönluovutusta suunnittelevan kannattaa selvittää, miten luovutuskirja laaditaan sähköisesti”, sanoo MML:n rekisteripalveluiden johtaja Saara Saari.
MML:n ohjeet sähköiseen kiinteistökauppaan
Tutustu kiinteistöön ja sen tietoihin paikan päällä, jotta tiedät tarkkaan, mitä ostat.
Jos käytät kiinteistönvälittäjää, kysy häneltä sähköisen kaupan tekemisestä. Välittäjä voi laatia kauppakirjan Kiinteistövaihdannan palvelussa myyjän valtuuttamana tai lähettää kauppakirjan osapuolille allekirjoitettavaksi palvelussa. Lähes kaikki kiinteistöjen luovutukseen liittyvät sopimukset ja hakemukset voi tehdä sähköisesti.
Jos teet kaupat ilman välittäjää, kirjaudu Maanmittauslaitoksen Kiinteistövaihdannan palveluun ja laadi kauppakirja. Myyjä ja ostaja allekirjoittavat sen palvelussa sähköisesti. Kaupanvahvistajaa ei tarvita.
Kun kaikki kaupan osapuolet ovat allekirjoittaneet kauppakirjan, hakemus omistuksen rekisteröimiseksi lähtee vireille automaattisesti. Varainsiirtovero tulee samalla maksettavaksi.
Maanmittauslaitos kirjaa uuden omistajan kiinteistötietojärjestelmään.
Myös kiinteistön lahjoittaminen, kuten vaikka mökin ja metsätilan antaminen jälkipolville, onnistuu sähköisessä palvelussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






