Mikrobit uhkaavat metsähakettajia
Mikrobit ovat työturvallisuusriski metsäenergian haketustyössä. Työterveyslaitoksen mukaan hakkuutähteiden homesienet ja bakteerit saattavat aiheuttaa työntekijöille hengityselinsairauksia.Mikrobeita esiintyi erittäin runsaasti hakkuutähteissä, joista mikrobit leviävät ilmaan ja ohjaamoihin haketuksen aikana. Hakettajien tulisikin käyttää hengityssuojaimia ahkerasti. Työturvallisuusriskit on otettava huomioon jo työprosessien ja koneiden suunnittelussa, suojaimet ovat vasta viimeinen keino, muistuttavat asiantuntijat.
”Hakkureiden ohjaamoissa voi altistua paitsi mikrobeille myös pakokaasun komponenteille varsinkin silloin, jos ohjaamon ilmanottoaukko on tuulen alapuolella hakkurin pakoputkeen nähden”, kertoo erikoistutkija Sirpa Laitinen Työterveyslaitoksesta.
Mikrobeita sisältävältä pölyltä suojautumiseen tulee kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Etenkin hengityksensuojaimia käytettiin huonosti, vaikka hengitysteitä ärsyttävät pölyt ja homeen hajut koettiin suureksi haitaksi.
Haastatteluissa merkittävimmiksi tapaturmariskeiksi koettiin liikkuminen hakkurin päällä sekä huolto- ja korjaustyöt sekä liikenteen riskit.
Laitisen mukaan työkoneiden ohjaamot pitäisi sijoittaa tuulen yläpuolelle haketuksen aikana. Haketusalueella liikkumista on vältettävä haketuksen ja kuormauksen aikana kaikkien työntekijöiden, niin hakettajien kuin autonkuljettajien.
Haketuksen jälkeen on odotettava ainakin niin kauan, että silmämääräisesti näkyvä pöly ennättää hävitä ulkoilmasta ennen kuin poistutaan ohjaamoista tai muutoin tullaan haketusalueelle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


