Etelä-Korean kaaos jatkuu – maatalousministeri pahoitteli osallistumista kokoukseen, joka aloitti sekasorron
Poliittisen kaaoksen aloittanut presidentti on heikoilla jäillä. Puoluejohtajan mukaan hän on käytännössä jo hyväksynyt eronsa.
Poikkeusolojen julistaminen toi monen eteläkorealaisen mieleen muistoja autokraattisesta menneisyydestä ja sotilaskaappauksista. Maan ensimmäiset vapaat presidentinvaalit pidettiin vuonna 1987. Kuva: Viestimedian arkistoEtelä-Korean poliittinen kaaos jatkuu.
Maan sisäministeri Lee Sang-min ilmoitti sunnuntaina eroavansa, koska ei ole onnistunut palvelemaan kansaa ja presidenttiä hyvin. Puolustusministeri Kim Yong-hyun erosi tehtävästään aiemmin tällä viikolla. Poliisi otti hänet kiinni ja hänet on asetettu matkustuskieltoon, intialainen NDTV kertoo.
Presidentti Yoon Suk Yeol julisti tiistaina maahan poikkeustilan. Se ehti olla voimassa vain joitakin tunteja ennen kuin parlamentti kumosi sen.
Presidentti pyysi eilen kansalaisilta anteeksi poikkeustilajulistuksensa aiheuttamaa sekasortoa, mutta ei tarjoutunut eroamaan.
”Jos olisin tiennyt esityslistasta, en olisi osallistunut kokoukseen.”
Etelä-Korean maatalousministeri Song Mi-ryeong pahoitteli perjantaina, että hän osallistui tiistaina presidentin koolle kutsumaan hallituksen kokoukseen, jossa keskusteltiin poikkeustilan julistamisesta, The Korea Herald kertoo.
Maatalous-, elintarvike- ja maaseutuministeri Song kertoo, että kokouksessa ei varsinaisesti kysytty ministereiden mielipiteitä asiasta.
Song kertoi olleensa poikkeustilaa vastaan.
”Jos olisin tiennyt esityslistasta, en olisi osallistunut kokoukseen.”
Arviot mielenosoittajien määristä vaihtelevat 150 000 ja miljoonan välillä.
Presidentti Yoon selvisi lauantaina parlamentin virkasyyteäänestyksestä. Oppositio aikoo yrittää uudestaan ensi viikolla.
Syyttäjävirasto ilmoitti aloittaneensa tutkinnan Yoonin roolista poikkeustilan julistamisessa.
France24:n mukaan syvästi epäsuositun presidentin tulevaisuus on epävarma.
Yoonin oma puolue People Power Party esti virkasyytteen, mutta sai presidentiltä vastineeksi lupauksen erota. Puoluejohtaja Han Dong-hoonin mukaan presidentti on käytännössä hyväksynyt suunnitelman erostaan.
Väkijoukot uhmasivat lauantaina pakkasta vaatiakseen Yoonin eroamistaan neljä päivää sen jälkeen, kun hän lähetti joukkoja ja helikoptereita parlamenttiin.
Arviot mielenosoittajien määristä vaihtelevat 150 000 ja miljoonan välillä.
Poikkeusolojen julistaminen toi monen eteläkorealaisen mieleen muistoja autokraattisesta menneisyydestä ja sotilaskaappauksista. Maan ensimmäiset vapaat presidentinvaalit pidettiin vuonna 1987.
Myös suuret investointipankit ovat laskeneet ennusteitaan.
Korean keskuspankki laski ennustetaan maan kasvunäkymistä tälle vuodelle 2,2 prosenttiin ja ensi vuodelle 1,9 prosenttiin, The Korea Herald kertoo.
Myös suuret investointipankit ovat laskeneet ennusteitaan.
Citigroup on laskenut Korean bruttokansantuotteen kasvuennustetta ensi vuodelle 1,8 prosentista 1,6 prosenttiin. UBS, Nomura ja JP Morgan leikkasivat ennusteitaan 1,9 prosenttiin, 1,7 prosenttiin ja 1,7 prosenttiin.
NDTV: "Failing To Serve": South Korea's Interior Minister Resigns Over Martial Law Fiasco
France 24: South Korea president to resign despite surviving impeachment vote, party says
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat











