Kiina: Kauppaneuvottelut USA:n kanssa "nykytilanteessa mahdottomia"
Osapuolet eivät ole tätä ennenkään neuvotelleet kauppakiistasta lainkaan.
Yhdysvaltain ja Kiinan vuoronperää toisilleen määräämien tullien pelätään suistavan maat täysmittaiseen kauppasotaan. LEHTIKUVA/AFPKiina ilmoittaa, että kauppaneuvottelut Yhdysvaltain kanssa ovat "nykytilanteessa mahdottomia". Kiinan ulkoministeriö otti kauppakiistaan kantaa maanantaina sen jälkeen kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli tviitannut, että hän ei pysty näkemään loppua selkkaukselle.
Kiinan ulkoministeriön edustaja Geng Shuang ilmoitti lehdistötilaisuudessa, että Kiinan ja Yhdysvaltain on mahdotonta järjestää nykytilanteessa minkäänlaisia neuvotteluja tullikiistasta.
Geng muistutti, että osapuolet eivät ole tätä ennenkään neuvotelleet kauppakiistasta lainkaan.
Yhdysvaltain ja Kiinan vuoronperää toisilleen määräämien tullien pelätään suistavan maat täysmittaiseen kauppasotaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
