Kilpailu- ja kuluttajavirasto hyväksyi Valion ja Heinon Tukun välisen yrityskaupan ehdollisena
Valio ostaa Heinon Tukku Oy:n.Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) hyväksyi eilen yrityskaupan, jossa Valio Oy hankkii Heinon Tukku Oy:n.
”Olemme todella iloisia Kilpailu- ja kuluttajaviraston päätöksestä. Heinon Tukku on perinteikäs perheyritys ja Valion omistajia ovat puolestaan suomalaiset maitotilalliset. Samanlainen arvopohja yhdistää meitä”, sanoo kaupan myötä syntyvän uuden liiketoimintayksikön vetäjä Tuomas Sorri Valiolta.
KKV selvitti Valion ja Heinon Tukun välisen yrityskaupan kilpailuvaikutuksia. Kaupassa on kyse valmistajan ja tukkutoimijan yhdistymisestä.
KKV:n selvitysten perusteella yrityskauppa ei johda Valion tai Heinon Tukun kilpailijoiden poissulkeutumiseen markkinoilta. Kaupan hyväksymisen ehtona on, että Valio sitoutuu suojaamaan yrityskaupan seurauksena saamansa kilpailijoiden arkaluonteiset tiedot niin, etteivät ne välity organisaatiossa kilpailulle haitallisella tavalla.
Tukkuheino Oy:n toimitusjohtaja Petri Heino kertoo tunnelmistaan tiedotteessa seuraavasti.
”Erityisesti haluan kiittää kaikkia Heinon Tukun työntekijöitä ja yhteistyökumppaneita hyvästä yhteistyöstä, jota monien kanssa on tehty jopa kymmeniä vuosia. Haikein, mutta hyvin ja luottavaisin mielin luovutamme nyt Heinon Tukun ohjakset Valiolle.”
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


