Komissio antaisi luomulle lisää pontta
”Mitään ei ole sovittu ennen kuin kaikki on sovittu.” Tämä EU:n neuvottelutapaa kuvaava lause sopii erityisen hyvin EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (cap) uudistukseen, totesi komission asiantuntija Tiina Hartman Kuusamossa.
Komission tavoitteet ovat selvillä, mutta ne pitää vielä sovittaa jäsenmaiden ja EU:n parlamentin näkemyksiin.
Neuvottelut capin uudistuksesta alkavat tällä viikolla, ja valmista pitäisi tulla kesäkuussa.
Komission sydäntä lähellä ovat maaseudun kehittämisen alue, ja se koskee myös maitotiloja. Siinä luvataan lisää tukea muun muassa viljelijöiden yhteistyölle, verkostojen luomiselle ja ammattitaidon kehittämiselle. Myös luomu saisi lisää tukea, jos komissio päättää.
Vanhat elementit, eläinten hyvinvointi. Lfa ja pohjoisen tuet ovat toki mukana paketissa. Myös täydentävät ehdot tulevat mukaan uusiinkin tukiin.
Kuusamon maitoseminaarissa puhunut Hartman totesi, että kiintiöjärjestelmä loppuu parin vuoden kuluttua kuten on jo aiemmin päätetty. Maitokiintiöistä luovutaan maaliskuussa 2015 ja sokerikiintiöistä saman vuoden syksyllä.
Muun muassa Isomaa toivoi, että maitomarkkinoiden hallintaan löydetään korvaavia keinoja.
”Onneksi kiihkeimmän markkinaliberalismin aika näyttää olevan jo ohi.”
Myös Hartman kertoi, että uusia keinoja mietitään.
Hartman ennakoi pientä tiukennusta aktiiviviljelijän määritelmään. Komissiossa tiedetään, että näennäisviljely tuen vuoksi ärsyttää aktiivitiloja.
JOUKO RÖNKKÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
