Vihreiden valtiosihteerien nimet julki – Johanna Sumuvuori nousemassa Haaviston valtiosihteeriksi
Pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitukselle on tulossa peräti 15 valtiosihteeriä.
Ulkoministeri Pekka Haaviston valtiosihteeriksi on nousemassa entinen kansanedustaja Johanna Sumuvuori. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARIVihreät esittää kolmea valtiosihteeriä. Ulkoministeri Pekka Haaviston valtiosihteeriksi on nousemassa entinen kansanedustaja Johanna Sumuvuori.
Sumuvuori on työskennellyt Suomen Lontoon-suurlähetystössä lehdistövirkamiehenä vuoden 2017 lopulta alkaen.
Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkosen valtiosihteeriksi puolue esittää Terhi Lehtosta. Lehtonen on toiminut pitkään vihreiden ympäristöasiantuntijana Euroopan parlamentissa Brysselissä.
Jo aiemmin on kerrottu, että sisäministeri Maria Ohisalon valtiosihteeriksi on nimetty edellisen kauden kansanedustaja Olli-Poika Parviainen.
Valtiosihteeri toimii ministerin apuna muun muassa poliittisessa ohjauksessa ja asioiden valmistelussa. Valtiosihteerien nimittäminen edellyttää Supon laajan turvaselvityksen tekemistä, minkä jälkeen varsinaiset nimityspäätökset tehdään valtioneuvostossa.
Pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitukselle on tulossa peräti 15 valtiosihteeriä. Edellisellä Juha Sipilän (kesk.) hallituksella valtiosihteereitä oli neljä eli yksi pääministerille ja yksi kutakin hallitusryhmää kohti.
Lisäksi vihreiden kolmelle ministerille on valittu yhteensä 11 erityisavustajaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
