Mediat: Norja miettii keinoja hyödyntää kyttyrälohta, eniten kiinnostusta herättää mäti
Norjassa valmistaudutaan satojen tuhansien kyttyrälohien poistamiseen. Kalat haluttaisiin hyödyntää nykyistä tehokkaammin.Kyttyrälohi on vieraslaji, joka on levittäytynyt nopeasti Norjan pohjoisrannikon jokiin. Tänä vuonna saaliiksi odotetaan saatavan noin puoli miljoonaa kyttyrälohta.
Tromssan ja Finnmarkin lääninhallituksen osastopäällikkö Anders Tandberg kertoo NRK:n uutisessa, että saaliskauden alku on hyvin samanlainen kuin kaksi vuotta sitten. Kyttyrälohen nousu pyritään estämään padoilla jokien alajuoksuilla ja pyyntiponnistuksilla.
Norjan valtio on kannustanut Pohjois-Norjan yrityksiä hyödyntämään mahdollisimman suuren osan kyttyrälohista. Tähän mennessä ainakin viisi isoa kalanjalostusyritystä on lupautunut käsittelemään kyttyrälohia.
Eniten kiinnostusta on herättänyt kyttyrälohen mäti, jota saadaan talteen kesän loppupuolella, heinä–elokuun vaihteessa.
”Kyttyrälohen lihan laatu on parhaimmillaan kesän alussa. Mädin laatu taas paranee kesän mittaan, kun kala nousee jokeen kutemaan”, Tandberg toteaa Ylen jutussa.
Kyttyrälohia odotetaan nousevan tänä vuonna myös Tenoon runsaasti. Tavanomaisen kalastuksen lisäksi kyttyräloheen on mahdollista kohdistaa myös sitä varten suunniteltuja pyyntihankkeita.
YLE: NRK: Norjassa etsitään käyttöä kyttyrälohelle – mäti on taloudellisesti kiinnostavin tuote
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






