"Viljelijöitä syyllistetään kohtuuttomasti" – Riikka Purran mielestä kotimaisen ruuan arvostamisesta on oltava valmis maksamaan
Perussuomalaisten puheenjohtajaehdokkaan Sakari Puiston mukaan keskeistä on kotimaisen ruuan ja lähiruoan suosiminen julkisissa hankinnoissa ja siihen kannustaminen yksityistalouksissa.
Perussuomalaisten puheenjohtajaehdokkaat Riikka Purra ja Sakari Puisto kommentoivat MT:lle, että kotimaisen maatalouden toimintaedellytyksiä pitäisi parantaa. Arkistokuva. Kuva: Sanne KatainenPerussuomalaisten puheenjohtajuutta Seinäjoen puoluekokouksessa tavoitteleva kansanedustaja Riikka Purra kertoo MT:lle arvostavansa suomalaista maa- ja metsätaloutta sekä kotimaista ruuantuotantoa.
”Nämä sektorit eivät kuitenkaan pelkällä arvostamisella ja puheella toimi tai tuota. Minkäänlaista määräysvaltaa metsiemme suhteen ei saa antaa EU:lle. Suomalaiset metsänomistajat tuntevat omaisuutensa ja tietävät, mitä sillä tekevät”, Purra kommentoi.
Purran mielestä kotimaisen ruuan arvostamisesta on oltava valmis maksamaan.
”Tällä hetkellä tuottajan ahdinko on syvä eikä työstä tuottajalle jää paljonkaan. Viljelijöitä syyllistetään tällä hetkellä kohtuuttomasti jopa ilmastonmuutoksesta. En ymmärrä tällaista asennetta. Se ei ainakaan houkuttele ihmisiä jatkamaan tällä elintärkeällä alalla.”
”Suomalainen ruoka on puhdasta, eettistä ja ympäristöystävällisempää kuin moni tuontiruoka ja kaipaa arvonpalautusta. Myös omavaraisuutta olisi hyvä parantaa”, hän jatkaa.
Riikka Purra huomauttaa, että maa- ja metsätalous tarvitsevat tuekseen myös toimivaa infraa.
”Olisi huolehdittava siitä, että energian hinta, kuljetuskustannukset tai ylipäätään liian kunnianhimoinen ilmastopolitiikka ei nouse liian suureksi ongelmaksi. Resursseja olisi jatkuvien ilmastoprojektien sijaan parempi laittaa esimerkiksi tiestöön.”
Perussuomalaisten puheenjohtajaehdokkaan Sakari Puiston mukaan keskeistä on kotimaisen ruuan ja lähiruoan suosiminen julkisissa hankinnoissa ja siihen kannustaminen yksityistalouksissa.
”Suomalaisen puhtaan ruuan vientimahdollisuuksia maailmalle pitää edistää järjestelmällisesti”, Puisto kommentoi.
”Myös yrittäjyyden ja työnteon edellytyksien parantaminen yleisesti on tärkeää. Ennakoivat poliittiset päätökset ovat tärkeitä, jotta maatalousyrittäjät uskaltavat investoida ja tehdä sukupolvenvaihdoksia. Sääntelyä ja byrokratiaa on vähennettävä. Tärkeää on myös toimiva liikenneverkosto ja kohtuullinen asumisen, liikenteen ja energian verotus ja kustannukset”, Puisto jatkaa.
Puiston mielestä EU:n metsästrategiassa on ehdottomasti pidettävä huolta Suomen kansallisesta edusta.
”Hyvinvoivat ja tuottavat metsät ovat sekä suomalaista lähiluontoa että elinkeino. Suojeltujen metsien määrä Suomessa on kokonaisuutena riittävällä tasolla ja metsätalous kestävällä pohjalla. Metsänomistajien on voitava toteuttaa omia tavoitteitaan kestävästi, olivat ne sitten taloudellisia, maisemallisia tai suojelullisia.”
Lue lisää:
Perussuomalaiset saa tänään uuden puheenjohtajan Seinäjoella
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
