MTK: Kauppa voisi tinkiä katteestaan
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila patistaa kauppaa tinkimään maidosta saamastaan katteesta.
”Vaikka maidon tukkuhinta nousee 30 prosenttia, sen ei tarvitse juurikaan näkyä kuluttajan kukkarossa. Olisi paikallaan, että kauppa kantaisi vastuuta ja tinkisi omasta katteestaan.”
Marttila muistuttaa, että tuontimaitoa on myyty aivan olemattomilla katteilla. Sen sijaan kotimaisessa maidossa katteet ovat kasvaneet koko ajan.
”Tämä on kaupan käsissä. Kaupan vastuulla on, annetaanko kotimaisille tuotteille tasavertaiset mahdollisuudet pärjätä”, Marttila toteaa.
Marttila on huolissaan, että keskustelu ajautuu yksioikoisesti kuluttajahintoihin, jolloin kaupalle tarjoutuu avoin piikki rahastaa maidolla.
Marttila pelkää, että maidon tukkuhinnan nousu johtaa maitosotaan kaupoissa.
”Olen ihan varma, että kauppa etsii tällä hetkellä kuumeisesti korvaavia toimittajia myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Lähiviikot ratkaisevat, miten maitomarkkinoilla käy.”
Tässä vaiheessa ei tiedetä, hyötyvätkö tuottajat hinnankorotuksesta.
”Riippuu siitä, kykeneekö Valio säilyttämään markkina-asemansa. Jos kykenee, ilman muuta on mahdollisuus, että tuottajille maksetaan enemmän. Edellytys toki on, että jos markkinoilta saadaan lisähintaa, se näkyy myös tuottajahinnassa. Tarpeita maitotiloilla kyllä on”, Marttila pohtii.
KATJA KOLJONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
