Kylväjät suosivat vehnää,öljykasviala romahti
Pellon käyttöön tuli poikkeuksellisen paljon muutoksia tänä vuonna, ilmenee Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen, Tiken, tiistaina julkistamista tiedoista. Vehnää lisättiin roimasti rypsin ja kauran kustannuksella.
Tiken tiedot perustuvat viljelijöiden keväällä jättämiin tukihakemuksiin ja kasvulohkotietoihin. Siinä vaiheessa vasta ensimmäisiä peltoja kylvettiin. Tarkat kylvöalatiedot saadaan kuukauden päästä.
Suomen pelloilla kasvaa tänä kesänä enemmän viljaa kuin viimeisen kuuden vuoden aikana. Vilja-ala on lähes 1,21 miljoonaa hehtaaria, mikä on reilusti yli puolet peltoalasta.
Tiken mukaan vehnää on kasvamassa enemmän kuin koskaan ennen, noin 275 000 hehtaaria. Tosin Tiken omien tilastojen mukaan vuonna 1962 vehnää kasvoi vielä 10 000 hehtaaria enemmän. Ala on silti suuri ja sadon voi jo nyt povata ylittävän reilusti kotimaan vehnätarpeet.
Syysvehnää on ennakkoarvion mukaan kylvössä 44 000 hehtaaria ja kevätvehnää 232 000 hehtaaria. Vehnäala kasvoi 44 000 hehtaaria, mistä syysvehnän osuus oli kaksi kolmasosaa.
Vehnä on vasta kolmanneksi viljellyin vilja ohran ja kauran jälkeen. Ero kauraan on kutistunut, kun vehnän suosio kasvaa ja kauran vähenee.
Kauraa aiottiin kylvää 335 000 hehtaaria, mikä on toteutuessaan peräti 32 000 hehtaaria vähemmän kuin viime vuonna.
Ohra on suosituin vilja 535 000 hehtaarilla. Ala kasvoi parituhatta hehtaaria.
Rukiin viljely elpyi suotuisan viime syksyn ansiosta 27 000 hehtaariin, mutta sato kattaa silti vain kaksi kolmasosaa leipureiden tarpeesta, jos rukiista saadaan keskinkertainen hehtaarisato.
Surkein tilanne on öljykasveissa, kun EU:n peittausainekiellon takia siementä oli tarjolla rajallisesti. Rypsiä kylvettiin alle 30 000 hehtaaria ja rapsia runsaat 15 000 hehtaaria. Viime vuodesta tultiin alaspäin 8 000 hehtaaria, lähes 15 prosenttia.
Öljykasvien suosio on romahtanut muutamassa vuodessa. Huipulla oltiin 2010, jolloin rypsiä ja rapsia kasvoi 158 000 hehtaaria. Nyt jäljellä on runsas neljäsosa.
Öljykasveja on ollut kylvössä näin vähän viimeksi 1970-luvun lopulla, kun rypsin viljelyä tuotiin hartiavoimin Suomen pelloille.
Rehunurmea kuten säilörehu-, kuivaheinä- ja tuorerehunurmea on tilastoinnin piiriin kuuluvien maatilojen pelloilla suunnilleen saman verran kuin ohraa. Ala kutistui pari prosenttia, runsaat 10 000 hehtaaria viime vuodesta.
Laitumella käyskentelevät lehmät ovat yhtä harvinaisempi näky maalaismaisemassa. Laidunala on kutistunut neljäsosaan 1960-luvulta. Tänä kesänä laitumia on hitusen yli 70 000 hehtaaria, 2 000 hehtaaria viime kesää vähemmän.
Tiken ennakkotiedot nojaavat päätukihaun maanantaiaamun tallennustilanteeseen. Kylvöaloihin voi ilmoittaa muutoksia 16. kesäkuuta saakka. Tarkennetut kylvöalat kerrotaan 26. kesäkuuta.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
