Kahvi, munkki ja hippu kultaa, kiitos!
INARI (MT)
Harva kuppilanpitäjä voi valita kassakoneessa koodin ”kulta”.
Inarin Saariselällä Savottakahvilaa pitävä Kaisa Särkelä voi.
Kohtauspaikka tunnetaan kahvista ja munkeistaan sekä tuoreista piiraistaan. Janoisia varten kahvilalla on B-oikeudet.
Samalla voi myös ostaa aitoa lapinkultaa.
Hämyisen, vanhan savottakämpän penkeillä jalkojaan lepuuttavat hiihtäjät, kelkkailijat, vaeltajat, kullankaivajat, mökkiläiset ja kaikenlaiset kulkijat.
Särkelä ei halua asiakasryhmiä luokitella.
”Kaikki asiakkaat palvellaan mahdollisimman hyvin.”
Vuonna 1988 Särkelä oli nuori hotellityöntekijä. Itsenäisyyspäivän tienoilla hän hiihteli Saariselällä ja jutteli muiden hiihtäjien kanssa.
”Kaikki valittivat, että paikat olivat kiinni. Ajattelin, että jotain pitäisi tehdä eikä jäädä odottamaan eläkettä Hotelli Ivalosta”, hän kertoo.
Savottakämpän omisti vieressä sijaitseva Hotelli Laanihovi, joka vuokrasi rakennusta orkesterien majapaikaksi.
Särkelä marssi silloisen hotellinjohtajan, Lankisen Timpan, puheille, mutta tämä ei millään innostunut naisen aikeista perustaa kahvila.
Nuori nainen ei antanut periksi ja pommitti kyselyillään johtajaa useaan otteeseen. Viimein hotellinjohtaja antoi periksi.
”Loppiaisena Timppa tuli vastaan ladulla. Silloin hän sanoi, että jos kerran olet sitä mieltä, että kannattaa, niin tehdään vuokrasopimuspaperit maanantaina.”
Särkelän oma savotta alkoi lapioimalla kämpän portaat näkyviin metrin hangesta.
Kahvilassa on alusta asti tehty kaikki myytävät leivonnaiset itse. Paikallisia raaka-aineita käytetään mahdollisimman paljon.
Parhaimmillaan asiakkaita käy noin 400 päivässä. Paras sesonki on kevättalvella ja syksyllä ruska-aikaan.
Silloin vehnäjauhoja kuluu 20 kilogrammaa päivässä.
”Päivä alkaa aina leipomisella. Muuten jokainen päivä on erilainen”, yrittäjä toteaa.
Särkelän molemmat tyttäret, Tiina ja Kirsi, ovat kahvilassa töissä. Sesonkiaikana on myös lisähenkilökuntaa.
”Kirjanpidon olen ulkoistanut tilitoimistolle ja markkinoinnin mainostoimistolle. Näin voin keskittyä olennaiseen.”
Kahvilan yhteydessä on Savottamuseo, joka esittelee vanhoja työkaluja vuosikymmenten takaa.
Kenties komein on Yrjö ja Jalmari Korhosen vanha kahden miehen moottorisaha. Miehet tekivät metsätöillä tiliä ennen kuin lähtivät kullankaivajiksi.
Museo muuntautuu myös juhlapaikaksi, joka vetää sata henkilöä. Monta kertaa kesässä ja seuraavan kerran tänään perjantaina museon esineille ja muille kanssakulkijoille lauletaan Kultakurkkujen karaokeillassa.
Erilaisia yksityistilaisuuksiakin Särkelä kestitsee.
Majoitustilaa on tarjolla 40 hengelle.
Savottakahvila huokuu paitsi metsämieshenkeä myös kullankaivuperinnettä.
Särkelälle nousi kultakuume 20 vuotta sitten, eikä ole vielä täysin parantunut.
Hän omistaa miehensä kanssa kaivospiirin Lemmenjoen kansallispuistossa, jossa heillä on konekaivuluvat. Nyt meneillään on entisöinti ja poislähtö.
”Ympyrä sulkeutuu.”
Kahvilassa on myynnissä heidän itse kaivamaansa kultaa. Koruja niistä on tehnyt paikallinen kultaseppä Piia Södergård.
Särkelä on pettynyt uuteen kaivoslakiin. Hänen mukaansa se tekee hallaa yritystoiminnalle.
Vuonna 2011 voimaan astuneella lailla kaivospiirit lakkautetaan, jolloin ammattimainen kullankaivuu näillä näkymin loppuu Lemmenjoella vuoteen 2020 mennessä.
Laki sallii jatkossa vain lapiokaivun, mikä ei ole kaivajien mukaan taloudellisesti kannattavaa toimintaa.
”Kaivoslaki ajaa historiallisen ammattikunnan pois Inarista.”
Savottakahvilan ovi käy.
Sisään astuu nuori pariskunta. Tilaus on tyypillinen: kaksi kahvia ja kaksi munkkia.
”Lemmenjoelta tulossa”, Jyväskylässä asuvat Minna Ikonen ja Vesa Vilkman kertovat.
Viikon vaelluksen jälkeen herkut maistuvat.
”Tulkaapa katsomaan koruja”, Särkelä kutsuu.
Nuoripari katselee tovin hippuja, toisiaan ja Ikosen mahassa kasvavaa ”omaa kultahippua”.
Tulevalle perheenjäsenelle ostetaan muisto Lapista.
Ja kahvilan emäntä saa painaa kassan kultanappia.
SUVI NIEMI
Sarjassa esitellään kansankuppiloita ja muita kohtaamispaikkoja eri puolilla Suomea.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
