Sinilevää vielä vain vähän, mutta riski suurempi kuin aikaisempina vuosina
Poikkeuksellisen ravinnetilanne johtuu Pohjanmereltä Itämereen tulleista suolavesipulsseista.
Ympäristökeskuksen mukaan sinilevälauttojen muodostuminen on tänä kesänä suurin Suomenlahdella. Kuva: Markku VuorikariSisävesillä on havaittu hieman sinilevää kuudella havaintopaikalla. Sen määrä on kuitenkin edelleen vähäinen, mikä on alkukesälle tyypillistä. Merialueilla sinilevää on vähän itäisen Suomenlahden rannikolla.
"Sinilevää on havaittu järvillä hyvin vähän, mikä on tyypillinen alkukesän tilanne. Hieman sinilevää on havaittu vain kuudella valtakunnallisella havaintopaikalla. Runsaita tai erittäin runsaita sinilevien pintakukintoja ei ole todettu", sanoo erikoistutkija Marko Järvinen Suomen ympäristökeskuksesta.
Pintavesi on edelleen havaintopaikoilla tavanomaista viileämpää. Maan etelä- ja keskiosassa pintaveden lämpötila on 11–17 astetta ja Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa 10–15 astetta.
Sinileviä ei ole havaittu suurimmalla osalla Suomen merialueita. Ainoastaan itäisen Suomenlahden rannikkoalueella on esiintynyt vähäisessä määrin sinilevää. Tilanne on alkukesälle tyypillinen, sillä sinileviä alkaa esiintyä yleensä vasta veden lämpötilan noustessa yli 15 asteen.
Meriveden pintalämpötila on Perämerellä muutamia asteita ja muualla Suomen merialueilla vajaat 10 astetta. Rannikolla vesi on lämpimämpää, Perämerellä jopa 10 astetta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
