Hvitträsk on huvilakulttuurialuetta
Lauri Salminen Hvitträsk on suunnittelijoidensa Eliel Saarisen, Armas Lindgrenin ja Herman Geselliuksen sommittelema, rikkaita yksityiskohtia täynnä oleva kokonaistaideteos. Se oli heidän kotinsa ja arkkitehtitoimistonsa. Nykyinen museo on Eliel ja Loja Saarisen entisessä kodissa talon eteläpäädyssä. Kuva: Viestilehtien arkistoKIRKKONUMMI (MT)
Vitträskin ranta-alueen keskeinen huvilayhteisö rakennettiin vuosien 1901–15 välillä. Tyylillisesti niissä on paljon jugendia ja sen jälkikautta. Aikakaudelle tyypilliset erämaahuviloiden kansallisromanttiset ja klassisismin piirteet ovat innostaneet monia alueen huviloita suunnitelleita.
Alueen tunnetuin rakennuskokonaisuus on arkkitehtikolmikon Gesellius-Lindgren-Saarinen suunnittelema Hvitträsk, joka oli sekä heidän ja perheidensä koti että toimisto. Siinä mielessä se myös poikkesi monesta muusta alueen villasta, jotka pääosin olivat vain kesähuvilakäytössä.
Vitträsk-järven ympärillä olleen yhteisön huvila-arkkitehtuuria ja seuraelämää viime vuosisadan alkuvuosikymmenillä esitellään parhaillaan Hvitträskissä esillä olevassa näyttelyssä Vitträskin Villat – Hvitträsk ja huvilayhteisö.
Monet huviloiden rakennuttajista olivat helsinkiläisiä liikemiehiä, lääkäreitä, pappeja ja pankinjohtajia.
Huviloille tultiin pääkaupungista vuodesta 1903 alkaen junalla, kun Karjaan ja Helsingin välinen rata saatiin käyttöön. Sitä ennen kuljettiin höyrylaivalla ensin Espoonlahdelle ja sieltä hevoskyydillä huviloilla. Autoilijoitakin oli, sillä yksi alueen huvilanomistajista oli autokauppias Sergeij Nikolajeff junior.
Rakennuttajilla oli kiinnostusta ja varaa antaa arkkitehdeille lähes vapaat kädet toteuttaa ideoitaan. Huviloita suunnittelivat aikansa tunnetut arkkitehdit, Hvitträskin kolmikon lisäksi muun muassa Valter Thomé, Agnes Dahl, Carl Ricardo Björnberg, Karl Lindahl, Hjalmar Åberg, Jarl Ekelund ja Otto-Iivari Meurman.
”Sosiaalinen elämä oli huviloilla yhtä vilkasta kuin kaupungissa”, kertoo näyttelyn keskiviikkona avannut Suomen kansallismuseon ylijohtaja Helena Edgren.
Huviloiden asukkaat kuitenkin seurustelivat lähinnä keskenään ja helsinkiläisten vieraidensa kanssa. Kyläläisiin oltiin yhteydessä vain silloin, kun huviloilla tarvittiin työvoimaa.
Huvilat olivat myös monin tavoin omavaraisia. Puutarha koristekasveineen, vihanneksineen ja hedelmäpuineen oli monille omistajille tärkeä, ja joillakin huviloilla, kuten Hvittorpissa ja Nissvikissä, oli jopa kauppapuutarhatoimintaa. Kotieläimiäkin huviloilla oli, lähinnä sikoja ja kanoja, mutta maito hankittiin maataloista.
Näyttelyn käsikirjoittaja, Vitträskin huvilayhteisöä moneen otteeseen tutkinut dosentti Päivi Hovi-Wasastjerna sanoo, että monilla alueilla on usein sattuman tulosta, mitä säilyy.
”Tällä alueella yksi yksittäinen tapaus on vuonna 1944 tapahtunut Porkkalan alueen luovutus, jolloin Vitträskin alue jäi kokonaan Suomen puolelle.”
Myös omistajien sisäistämillä arvoilla, mitä ilmentää muun muassa aikakauden hyvien arkkitehtien käyttäminen villojen suunnittelussa, on Hovi-Wasasternan mukaan ollut alueen synnylle ja kehittymiselle suuri merkitys.
Runsaan sadan vuoden aikana alueen ja huviloiden ilmeelle on tapahtunut monenlaisia kehitysvaiheita. Näyttelyssä esitellään tästä esimerkkinä Aavarannan tontin elinkaarta.
Yhteensä näyttelyssä pääsee kurkistamaan parinkymmenen huvilan historiaan. Suurimmaksi osaksi Vitträskin sata vuotta sitten rakennetut villat ovat nykyisin yksityiskäytössä.
Kaiken kaikkiaan Vitträskin ympäristön asutushistoria juontaa hyvin kauas esihistoriaan. Tästä kertovat Vitträskin ja Juusjärven rannoilta löydetyt kalliomaalaukset. Vitträskin kalliomaalaus on ensimmäinen Suomesta löydetty. Siitä ilmoitti säveltäjä Jean Sibelius vuonna 1911 silloiselle Muinaismuistoyhdistykselle.
MAIKKI KULMALA
Vitträskin villat -näyttely 15.11. asti. Hvitträskin museossa Kirkkonummella, Hvitträskintie 166.
Avoinna 1.–30.4. ke–su klo 11–17, 1.5.–30.9. päivittäin klo 11–17.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
