Kirpeä greippi on talvipäivän piristys
Greipinsukuiset hedelmät kasvavat päiväntasaajan molemmin puolin. Satokausi alkaa yleensä vuoden lopulla ja loppuu ennen kesää.
Greipit makeutuvat satokauden loppua kohden. Ne eivät kypsy enää kotona. Jääkaappi sopii säilytykseen, vaikka ihanteellinen säilytyslämpötila on noin 10 astetta.
Sirushedelmien koko ja maku vaihtelevat paljon. Toiset ovat makeita ja toiset hyvinkin happamia.
Kuori ja syö hedelmä lohkoineen tai lusikalla kovertaen, pilko salaatin joukkoon tai purista mehuksi. Vaikka myynnissä on lukematon määrä erilaisia mehuja, vaihtelun vuoksi kannattaa joskus halkaista greippi ja lusikoida mehevä hedelmäliha suoraan hedelmästä.
Jos hedelmäliha tuntuu kirpeältä, valuta hunajaa päälle tai ripota hiukan sokeria.
Greipin puolikas on todellinen terveyspommi. Siitä saa paljon C-vitamiinia ja kuitua mutta vähän kaloreita.
Kannattaa muistaa, että apu väsymyksen taltuttamiseen löytyy usein myös kotipakastimesta. Sinne säilötyt mustaherukat ja muut marjat sisältävät melkoisen annoksen pirteyttä.
4–8 annosta
2–3 (200 g) porkkanaa
pala (150 g) lanttua
1 greippi tai pieni pomelo
1 pussi jääsalaattia
1 dl vihreitä, täytettyjä oliiveja
1 purkki (200 g) raejuustoa
Raasta porkkanat ja lanttu. Kuori greippi ja leikkaa se pieniksi lohkoiksi (poista tarvittaessa kalvot).
Revi salaatti laakeaan salaattikulhoon. Asettele muut ainekset kauniisti salaatin päälle.
Lisää viimeiseksi raejuusto. Tarjoa tuoreen leivän kera. Tarjoa lounassalaattina (4 annosta) tai lisäkesalaattina (8 annosta).
Vinkki:
Kostuta salaatti hunajalla makeutetulla greippimehu-öljykastikkeella.
4 annosta
3 dl pakastemustaherukoita
2–3 rkl sokeria
pala (n. 400 g) melonia
1 greippi tai sweetie
1 purkki (200 g) vaniljarahkaa
juoksevaa hunajaa
Sulata marjat puolijäisiksi ja sokeroi. Jaa marjat annoskulhojen pohjalle.
Lisää päälle vaniljarahkaa. Paloittele hedelmät ja annostele hedelmäpalat kulhoihin. Valuta pinnalle hunajaa.
4 annosta
1 paketti (300 g) kalkkuna-
leikkeitä
2 tl voita
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippurirouhetta
1/2 punaista pomeloa tai veri-greippi
1 greippi
1 pussi salaattisekoitusta
Kastike
1 prk (200 g) kermaviiliä
1/2 tl suolaa
1/2 tl currya
ripaus valkopippuria, sokeria
Kuori ja viipaloi greipit kalvottomiksi lohkoiksi. Leikkaa lohkot pienemmiksi palasiksi. Revi salaatti. Sekoita salaatti ja greippilohkot tarjoilukulhossa.
Leikkaa kalkkunaleikkeet 2–3 osaan ja paista pannulla voissa kypsiksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Nosta lämpimät kalkkunaviipaleet salaatin päälle.
Sekoita kastikkeen ainekset ja laita erikseen tarjolle. Salaatin täydentää maalaisleipä ja juusto.
4–5 annosta
1–2 ruukkua salaatinlehtiä (esim. jää- tai tammenlehtisalaattia)
2 porkkanaa
1–2 kypsää avokadoa
1 verigreippi tai appelsiini
1 pieni makea sipuli
Kastike
1 dl greippi- tai appelsiinimehua
4 rkl oliiviöljyä
2–3 rkl hunajaa tai sokeria
roseepippuria
(1 pieni valkosipulin kynsi)
Vuoraa iso, laakea salaattivati revityillä salaatinlehdillä. Raasta porkkanat. Halkaise avokadot, poista siemen ja leikkaa hedelmäliha viipaleiksi. Kuutioi kuorittu verigreippi tai appelsiini.
Leikkaa halkaistu sipuli aivan ohuiksi viipaleiksi. Aseta kaikki ainekset salaatinlehtien päälle kauniisti ryhmiin.
Mittaa kastikkeen ainekset korkeaan, kapeaan astiaan ja surauta sauvasekoittimella tasaiseksi. Tarjoa salaatin kanssa.
4 annosta
1 (noin 600 g) pomelo
1/2 dl vettä
2 rkl rypsiöljyä
1 rkl makeaa chilikastiketta
pala inkivääriä
pari vihreää sipulinvartta tai pala purjoa
1/4 tl suolaa
1 rkl limettimehua
4 lohiviipaletta
voita paistamiseen
3 rkl soijakastiketta
mustapippuria
Leikkaa pomelo kalvottomiksi lohkoiksi. Leikkaa lohkot 2–3 osaan. Sekoita vesi ja öljy kulhossa.
Lisää joukkoon mausteet, inkivääri pienen pieninä kuutioina tai raasteena ja sipulinvarret renkaina. Tarkista sipulivarasto ja poimi itäneet sipulit pois. Vihreät alut sopivat marinadiin.
Sekoita pomelon palat marinadiin. Anna marinoitua kalan paistamisen ajan.
Paista annoslohiviipaleet pannulla kypsäksi molemmin puolin. Mausta soijakastikkeella ja pippurilla. Tarjoa perunasoseen ja marinoidun pomelon kanssa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

