
Sunnuntaista on luvassa jännittävä sääpäivä – vähän kaikkea voi olla, paitsi ei lunta
Elokuun loppuun on luvassa melko vaihtelevaa sekä edelleen kohtalaisen lämmintä kesäsäätä. Kuluva sunnuntai saattaa olla hyvinkin vauhdikas, mutta alkavalla viikolla sää seestyy hiljalleen – ainakin taas hetkeksi.
Sunnuntaina voi elokuinen sää näyttäytyä aurinkoisena, sateisena tai tuulisena. Kuva: Jaana KankaanpääTänään sunnuntaina etelätuuli voimistuu lähes koko maassa, ainakin paikoin voi syntyä tuulivahinkoja. Tuulen maksimipuuska saattaa käväistä myrskylukemissa.
Lappiin työntyy Ruotsia pitkin melko jatkuvaa sadetta lounaasta. Maan etelä- ja keskiosassa on aluksi pääosin poutaa sekä aurinkoista, lämpötila kohoaa poudalla parhaimmillaan jopa +25 asteen vaiheille.
Ilmamassa on lämmintä ja kosteaa. Tämä kosteus sekä samalla lännestä saapuva kylmä rintamavyöhyke alkavat muodostaa sade- ja ukkoskuuropilviä.
Alkuiltapäivästä sateita saadaan länsirannikolla, jatkossa muuallakin maan länsiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaalla. Ukkonen jyrisee ehkä vasta pidemmällä mantereen puolella. Itä-Suomeen ja Kainuuseen kuuroilu ehtii pääosin vasta illaksi, mutta voi olla sitäkin ärhäkämpää, koska ilmamassa on ehtinyt kerätä energiaa ihan koko päivän.
Maanantai on taas hyvin arkinen elokuun päivä, melko kesäistä on silti yhä. Lounaistuuli on kohtalaista ja ajoittain puuskaista, mutta heikompaa kuin sunnuntain huiput. Laajalti on poutaa ja verrattain aurinkoista. Yksittäisiä iltapäiväkuuroja voi nousta. Ylin lämpötila on 20 asteen tuntumassa.
Tiistaina ajoittaisia sadekuuroja tulee taas maanantaita yleisemmin maan etelä- ja keskiosissa sekä Pohjois-Lapissa. Suuren osan aikaa päivälämpötila on 15 ja 20 asteen välillä. Tiistain jälkeen maahamme sattuu useita poutapäiviä - yölämpötila laskee, mutta iltapäivisin 20 asteen raja ylittyy laajalti. Kesän hellepäivien määrässä siirrymme mahdollisesti jo pronssipallille.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Siirry tästä M.T.:n sääpalveluun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

