Keskustan Kärnä vaatii Postin toimitusjohtajan eroa: "Ymmärrän kyllä, että tuollaisesta hillotolpasta on vaikeaa päästää irti, mutta kyllä Malisen pitäisi nyt ymmärtää lähteä"
Kansanedustaja ihmettelee, mihin Posti tarvitsee golf-osakkeita.
Mikko Kärnän mielestä Postin Malisen tulisi lähteä kuin talonmiehen jäiseltä katolta, eli liukkaasti. Kuva: Jarkko SirkiäKeskustan kansanedustaja Mikko Kärnä on pöllämystynyt uutisista, joiden mukaan Postin toimitusjohtaja Heikki Malinen hankki Postin nimiin 30 000 euron golf-osakkeen vuonna 2015. Kaupan rahoittamiseksi hän myi muita yhtiön golf-osakkeita samalla, kun yli 300 Postin työntekijää irtisanottiin.
"Ylipäätään tässä herää kysymys, että mihin Posti tarvitsee golf-osakkeita? Käsittääkseni golfaus ei kuulu yhtiön ydinliiketoimintaan. Kuulostaa siltä, että Malinen on johtanut Postia kuten omistamaansa yhtiötä, vaikka tosiasiassa suomalaiset omistavat Postin", Kärnä huomauttaa.
Malisen palkkioita Kärnä pitää suhteettomina "ökypalkkioina".
"On käsittämätöntä, että Postia johtamalla tienaa neljä kertaa enemmän kuukaudessa kuin Suomen pääministeri, vaikka tehtävien vaativuutta ei voi mitenkään verrata keskenään", Kärnä lataa.
Kärnä kehottaa toimitusjohtaja Malista harkitsemaan asemaansa yhtiön johdossa ja eroamaan.
"Ymmärrän kyllä, että tuollaisesta hillotolpasta on vaikeaa päästää irti, mutta kyllä Malisen pitäisi nyt ymmärtää lähteä."
Kärnän mukaan kansa on raivoissaan omistamansa yhtiön johtajalle. "Mitä muuta tällainen toiminta on, kuin ahneutta ja korruptiota? Malisen tulisi lähteä kuin talonmiehen jäiseltä peltikatolta, eli liukkaasti."
Lisää aiheesta: Kauhuskenaario toteutumassa — Postin toimitusjohtaja Heikki Malisen mukaan lehtien jakelu voi loppua jo 2025
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
