Kun normaali meni överiksi
Monesti kaupan kassalle kävellessäni
mietin, miten vaikeaa kaupassakäynti olisi,
jos lähtisin mukaan kaikkiin muodissa oleviin ruokavillityksiin.
Jos haluaisin elää kaikkien ruokatrendien mukaan, jättäisin ostoksistani pois ainakin lihatuotteet, maitotuotteet, sokerit, hiilihydraatit, lisäaineita tai gluteenia sisältävät tuotteet ja tietysti myös einekset.
Voisin myös jakaa vuoden kuukaudet eri
ruokavalioille: tammikuussa paleo, helmikuussa
karppaus, maaliskuussa 5:2-dieetti ja huhtikuussa pelkkää luomuruokaa. Eiköhän sitä joka kuukaudelle löytyisi jotain uutta ja ennennäkemätöntä.
Mitäs minä sitten ostaisin?
No, tietysti macamega-marjoja ja ihmejauheita! Suomessa jää metsiin vuosittain noin
90 prosenttia metsämarjojen sadoista, mutta
järkevämpää on tietysti ostaa rapakon takaa tuotuja ylihinnoiteltuja ihmemarjoja.
Jos macamega-marjat kiinnostavat täällä,
on mustikka kova sana muualla. Onko
kyseessä siis vain uutuuden viehätys,
kun marjoja kuskaillaan tuhansia kilometrejä
edestakaisin, vaikka ravintorikkaat mustikat mädäntyvät omiin metsiimme.
Kenties vuoden päästä löydetään taas uusi
ja ihmeellinen marja, jota voidaan Suomessa myydä kymmenien eurojen kilohintaan. Ja kyllä joku varmasti niitäkin ostaa, kilohinnasta viis.
Minusta tuntuu, että nykyään ihmisarvon voi määritellä ostoskorin sisällön perusteella.
”Tuon korissa on suklaapatukka, roiskeläppä, makaroneja ja makkaraa. Hyi että.”
Yllättävää kyllä, sama ihminen saattaa jonain toisena päivänä ostaa salaattia, pähkinöitä ja niitä überterveellisiä macamega-marjoja.
Joskus ostin kaupasta pelkästään karkkipussin, limsaa ja sipsipussin. Joku olisi voinut moittia ostoksiani, mutta mitäpä se muille millään tapaa kuuluu. En kuitenkaan (ihan) joka päivä kanna kaksin käsin kaupasta sokeria kotiini.
Kulutusyhteiskunta vie ihmistä kuin pässiä narussa. Jos iltapäivälehdet uutisoivat uudesta dieetistä tai uskomattoman terveellisestä raaka-aineesta, on se varmasti viikon luetuin juttu.
Ruoka hallitsee nykyään ihmistä, vaikka
ihmisen pitäisi hallita ruokaa.
Sen pitäisi olla nautinto, ja tietysti polttoaine, ei jokapäiväinen stressin aiheuttaja.
Toisaalta kuluttajien lisääntynyt ruokakriittisyys on nostattanut kiinnostusta lähiruokaan.
Vallitsevan ruokashow’n keskellä on hyvä palata hetkeksi ruuantuotannon ruohonjuuritasolle.
Täysi ehdottomuus ruuan suhteen ei johda mihinkään.
Mikään ruoka kohtuullisesti syötynä ei kaada kenenkään ruokavaliota.
Ne joilla on oikeasti diagnisoitu jokin ruoka-aineallergia, ovat tietysti asia erikseen.
Ihminen palaa loppuun, jos elämä rakentuu vain sen ympärille, mitä milloinkin voi syödä.
Yleensä rajua ruokavaliomuutosta jaksaa muutaman viikon tai kuukauden, jonka jälkeen palataan rytinällä entiseen tai vaihdetaan
lennosta seuraavaan.
Kun lähden ystäväni kanssa illalliselle, en laske kaloreita tai vaihda perunaa porkkanaan, koska hiilihydraatit lihottavat.
En usko, että kukaan saa syötyä itseään ylipainoiseksi perunalla. Kunhan vain muistetaan se kohtuus.
On hienoa, että ihmiset haluavat syödä
terveellisemmin ja tehdä ekologisia ja valveutuneita ostopäätöksiä.
Jos ruokavaliota kuitenkin vaihdellaan
kuukausien välein ja ostetaan kaukaa tuotuja terveystuotteita, ei se taatusti ole ainakaan
ekologista.
Yritettäisiin nyt ensin hyödyntää edes oman maamme antimet paremmin.
Kesän aikana suurin osa ihmistä höllentää otettaan ruuan suhteen.
Mökillä luonnon helmassa ihmismieli
rauhoittuu, ja grilliruoan herkullinen tuoksu vie voiton.
Tämän seuraukset näkyvät syyskuussa iltapäivälehtien sivuilla.
Otsikot huutavat, miten pääset eroon kesäkiloista ja turvotuksesta ja mikä on tämän
syksyn trendikkäintä ruokaa.
Vastahan sitä yritettiin päästä kesäkuntoon.
Onneksi aina tulee seuraava kesä, ja kauppojen hyllyt täyttyvät taas uusista ihmemarjoista.
Ehkä minäkin vielä joku päivä onnistun tuotteistamaan kotitilallani kasvavat rikkaruohot supertuotteiksi.
anni-sofia.hoppi@
maaseuduntulevaisuus.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
