Pohjalaisen putkimiehen mukaan asiakkaiden käytöksessä on tapahtunut iso muutos: ”Nuoremmat käyvät oven aukaisemassa ja sitten luikkivat pakoon”
Jos kahvia tai lounasta sattuu saamaan, se tapahtuu useimmiten vanhempaa sukupolvea edustavan henkilön kotona.
Yrittäjä arvioi, että kahvin ja ruuan tarjoamisen vähentymisen taustalla saattaa vaikuttaa yhteiskunnassa muutenkin lisääntynyt kiire. Aikaa spontaanille juttelulle ei enää nykyään ole. Kuva: Kimmo Haimi, Kari Salonen, kuvankäsittely: Aatu JaakkolaVanhemmat ikäluokat kestitsevät vielä vaikkapa kotiin tulevia putkimiehiä, kun taas nuorempien ikäluokkien edustajat suunnilleen luikkivat pakoon paikalta.
Etelä-Pohjanmaalla toimivan Keskisen putkiasennuksen yrittäjä Matias Keskinen tunnistaa ilmiön ja on nähnyt muutoksen. Keskinen itse aloitti yrittäjänä vuonna 2009.
”Muistan, että parhaimpana päivänä viidessä tai kuudessa paikassa oli kahvipöytä notkumassa. Kun menin paikalle, ensimmäisenä kutsuttiin kahville.”
”Jos kahvia tai lounasta tarjotaan, sitä saa useimmiten vanhempaa sukupolvea edustavan kotona.” Matias Keskinen
Muutos ruuan ja kahvin tarjoamisessa alkoi näkyä vuodesta 2015 lähtien, ja aivan viime vuosina ilmiö on vain kiihtynyt.
Keskinen on törmännyt siihen, että jos kahvia tai lounasta tarjotaan, sitä saa useimmiten vanhempaa sukupolvea edustavan kotona.
”Nuoremmat käyvät oven aukaisemassa ja sitten luikkivat pakoon”, Keskinen nauraa.
Keskinen arvioi, että ruuan ja kahvin tarjoamisen raja menee 1960-luvulla syntyneissä, noin 60-vuotiaissa. Sitä nuoremmat eivät enää useinkaan tarjoa mitään.
Aiemmin Keskiselle tarjottiin melko usein kodeissa myös ruokaa. Hän huomauttaa, että ruuan tarjoaminen on toki työajan käytönkin näkökulmasta järkevää, kun ei tarvitse lähteä etsimään lounaspaikkaa jossain tapauksessa pitkänkin matkan päästä.
”Äkkiä katoaa tunti siitä päivästä, kun lähdet johonkin päin lounasravintolaan menemään”, hän pohtii.
Pienemmillä paikkakunnilla ollaan vieraanvaraisia, mutta isommilla paikkakunnilla jopa oven avaaminen voi olla vaikeaa.
Keskisen yritys toimii Ylihärmässä ja sen lähialueilla, kuten esimerkiksi Seinäjoella. Pienemmillä paikkakunnilla ollaan hänen arvionsa mukaan vieraanvaraisia, mutta isommilla paikkakunnilla jopa oven avaaminen voi olla vaikeaa.
Ilmiötä selittää yrittäjän arvion mukaan se, että kahvittelukulttuuri on muuttunut ja siihen liittyen myös vieraanvaraisuus on kokenut muutoksia. Taustalla saattaa vaikuttaa yhteiskunnassa muutenkin lisääntynyt kiire.
”Tuskinpa se budjetista tai tällaisesta kovin on kiinni”, Keskinen pohtii.
- Osaston luetuimmat





