Traktorimarssi tuotti tulosta: Maatiloille luvassa kriisitukea
Hallitus on päässyt sopuun tulevien vuosien budjettien määrärahoista. Uusia säästöjä on luvassa noin 400 miljoonaa euroa.
Hallitus esitteli kehysriihen tiedotustilaisuudessa uusia leikkauslistoja sekä uusia tieinvestointeja. Hallituspuolueiden puoluejohtajat Alexander Stubb, Juha Sipilä ja Timo Soini kertoivat olevansa tyytyväisiä, kun sopu syntyi. Kuva: Laura KotilaMaatilat ovat saamassa helpotusta tukalaan kannattavuustilanteeseen. Hallitus päätti kehysneuvotteluissa lisätä maa- ja metsätalousministeriön määrärahoja perumalla aiemmin sovittuja leikkauksia.
"Käytännössä tulotaso säilyy ennallaan, koska vastaavat summat piti hallitusohjelman mukaan säästää tuista ensi vuonna", sanoo maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.)
Tästä potista kansallista maataloustukea nostetaan 6,7 miljoonalla eurolla kahtena vuotena, 2017 ja 2018. Luonnonhaittakorvauksiin varataan uutta rahaa 20,3 miljoonaa euroa vuodelle 2018. Ensimmäisestä lisätalousarviosta varataan rahaa myös maataloudelle.
Ulkoministeri Timo Soinin (ps.) mukaan hallitus halusi helpottaa maatilojen arkea. Soini nosti viljelijöiden traktorimarssin esiin omassa puheenvuorossaan. "Sillä oli oma vaikutuksensa asiaan."
Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) halusi pitää kiinni neljän miljardin euron säästötavoitteista. Lisäsäästöjä tarvitaan, koska esimerkiksi kuntasäästöt eivät ole toteutuneet toivotulla tavalla.
Menoja leikataan yhteensä noin 400 miljoonalla eurolla. Säästöt jakautuvat seuraavasti: 25 miljoonaa euroa kehitysyhteistyörahoista, 130 miljoonaa euroa kunnilta, 35 miljoonaa perusväylänpidosta, 22 miljoonaa euroa ylimmistä sairauspäivärahoista. Hallitus esittää aiemmin esitettyjen indeksisäästöjen korvaamiseksi 0,85 prosentin tasasuuruista vähennystä vastaaviin menoihin. Päätöksen vaikutus on noin 195 miljoonaa euroa.
Koulutuksesta ei enää säästetä. Opintotuen leikkaukset vähenevät 150 miljoonasta eurosta 122 miljoonaan euroon.
Hallituksen päätöksillä veroaste ei nouse.
Polttoaineiden veroja korotetaan yhteensä noin 100 miljoonalla eurolla. Bensiinin ja dieselin hinta nousee noin kaksi senttiä litralta.
Kehyskaudella käynnistetään liikennehankkeista yhteensä 700 miljoonan euron edestä. Raidehankkeista rahaa varataan pääkaupunkiseudun Raide-Jokerille ja Tampereen kahteen raitiotiehankkeeseen.
Maakuntien tiehankkeista rahaa luvataan muun muassa Lahden eteläiselle ohikulkutielle ja Oulu–Kemi-tien ensimmäiselle tai toiselle vaiheelle.…
Hallitus kertoo sote-sopunsa yksityiskohdista keskiviikkoaamuna.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

