Kainuussa ja Kaakkois-Suomessa rauhallinen yö rajalla
Sallaan saapui eilen 35 turvapaikanhakijaa ja Vartiukseen 16.
Kaakkois-Suomen kolme rajanylityspaikkaa sekä Niiralan rajanylityspaikka suljettiin viikonloppuna. Kansainvälisen suojelun hakeminen on keskitetty Vartiuksen (kuvassa) ja Sallan rajanylityspaikoille. LEHTIKUVA / HANNU HUTTU.Kainuun rajavartioston toiminta-alueella yö oli rauhallinen, kertoo rajavartiosto viestipalvelu X:ssä. Uusia turvapaikanhakijoita ei ole saapunut sen jälkeen, kun Vartiuksen rajanylityspaikka eilen sulkeutui.
Myöskään Kaakkois-Suomen rajavartioston alueella maahan ei saapunut yön aikana yhtään turvapaikanhakijaa, kertoo rajavartiosto X:ssä.
Kaakkois-Suomen kolme rajanylityspaikkaa sekä Niiralan rajanylityspaikka Pohjois-Karjalassa suljettiin viime viikolla. Kansainvälisen suojelun hakeminen on keskitetty Vartiuksen ja Sallan rajanylityspaikoille.
Sallaan saapui eilen 35 turvapaikanhakijaa ja Vartiukseen 16.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



