Matkailijat saapuivat Lappiin – samalla tulivat taskuvarkaat
Poliisin neuvo on yksinkertainen, pidä huolta omaisuudestasi.Matkailijoiden määrä Lapissa on alkanut lisääntyä talvea kohti. Samalla poliisi on saanut tiedon ensimmäisistä taskuvarkauksista.
Taskuvarkaat liikkuvat tunnetusti isoissa yleisötapahtumissa, ravintoloissa, baareissa sekä julkisiin kulkuneuvoihin siirtymisen yhteydessä eli rautatie-, linja-auto sekä lentoasemilla.
Varkaat anastavat useimmiten puhelimia, lompakoita tai laukkuja, kerrotaan poliisin tiedotteessa.
Taskuvarkauksia ovat perinteisesti tehneet ammattimaisesti toimivat, ulkomailta Suomeen saapuvat ryhmittymät. He tekevät taskuvarkauksia hyvin taitavasti ja huomaamattomasti.
”Muutama varkaus on viikonlopun ajalta nyt kirjattu. Kehotamme Lapissa ihmismassojen keskellä liikkuvia olemaan erityisen valppaana taskuvarkaiden varalta”, sanoo rikosylikomisario Pälvi Suokas Lapin poliisilaitokselta.
”Varkauden kohteeksi joutumista ei välttämättä huomaa niin helposti, kun keskittyy katselemaan uusia asioita, tapahtumia tai maisemia.”
Poliisin vinkit taskuvarkailta suojautumiseen ovat seuraavat:
Ole tietoinen omaisuudestasi, ja pidä siitä hyvää huolta.
Säilytä tavaroitasi paikassa, josta niitä on hankala viedä.
Älä jätä omaisuuttasi maahan, pöydälle tai esimerkiksi penkin kulmaan roikkumaan.
Älä jätä tavaroitasi vartioimatta.
Älä säilytä omaisuutta taskuissa, joita ei voi sulkea.
Mikäli joudut varkauden kohteeksi, tee rikosilmoitus poliisille mahdollisimman nopeasti, poliisin tiedotteessa ohjeistetaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





