HS-gallup: Haavisto kansan selkeä suosikki Niinistön haastajaksi
Haaviston nimesi ykköshaastajaksi 37 prosenttia vastaajista.
Vuoden 2012 presidentinvaaleissa Sauli Niinistölle hävinneellä Pekka Haavistolla (kuvassa) on yhä paljon kannatusta presidentiksi. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTOVihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto on kansan selkeä suosikki Sauli Niinistön haastajaksi, jos tämä hakee jatkokautta seuraavassa presidentinvaalissa, selviää Helsingin Sanomien kyselystä.
Haaviston nimesi ykköshaastajaksi 37 prosenttia vastaajista. Muut ehdokkaat ovat kaukana hänen takanaan. Toiseksi tuli keskustan Matti Vanhanen 23 prosentin ja kolmanneksi SDP:n Eero Heinäluoma 22 prosentin kannatuksella. Saman puolueen Jutta Urpilainen jäi kahden prosenttiyksikön päähän Heinäluomasta.
Yli kymmenen prosentin kannatuksen saivat myös Lauri Ihalainen (sd.), Antti Rinne (sd.), Jussi Niinistö (ps.) ja Paavo Väyrynen (kesk.).
Vihreät ilmoitti pari päivää sitten asettavansa oman ehdokkaan vuoden 2018 presidentinvaaleihin. Haavistoa on jo kysytty tehtävään, ja hän on sanonut harkitsevansa asiaa.
Presidentti Niinistö on puolestaan luvannut kertoa ensi keväänä mahdollisesta ehdokkuudestaan. Jatkokauden hakemista pidetään todennäköisenä. Vaalipäivänä hän olisi 69-vuotias ja kauden päättyessä 75-vuotias.
TNS Gallupin toteuttamaan kyselyyn vastasi aiemmin tässä kuussa runsaat tuhat ihmistä. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
