Ruokakaupat eivät hyväksy lakiehdotusta viljelijän aseman parantamiseksi ‒ ”Valmistelun avoimuus ollut onnetonta”
Kaupan mielestä elintarvikemarkkinalain avaamiseen ei ole syytä, sillä se on ollut voimassa vasta keväästä saakka.Nykyinen ruokamarkkinoita säätelevä laki hyväksyttiin vuoden vaihteessa, mutta se tuli täysin voimaan vasta toukokuussa. Siksi kauppa pitää sen avaamista näin nopeasti virheenä.
”On kehotettu toimenpiteisiin ja kustannuskriisin aikana ketjun toimijat ovat aidosti ryhtyneet niihin. Monet asiat ovat muuttuneet”, vähittäiskauppaa edustavan Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto sanoo.
Maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen (kesk.) esitteli eilen keskiviikkona muutoksia elintarvikemarkkinalakiin.
Muutosten tavoitteena on tasata ruokaketjun valtasuhteita maanviljelijän eduksi.
Kauppa on avannut pitkiä ruokahankintojen sopimuksia maatalouden kustannuskriisin vuoksi. Seurauksena tuottajahinnat ovat nousseet.
Tuottajille on kertynyt lisätuloa puoli miljardia. Samaan aikaan kulut ovat nousseet miljardilla.
Kaupan kulujen nousua Luoto ei tiedä.
”Ei kerätä tietoja kustannusten noususta. Mutta kustannuskriisi koskee koko ruokaketjua. Kauppa on iso sähkön käyttäjä, tavarat kulkevat kumipyörien päällä ja pakkausten hinnat ovat nousseet.”
Luoto kritisoi myös lain valmistelua ja lakien tuomaa lisäbyrokratiaa.
”Toteutettu lainvalmistelun prosessi ei vastaa millään tavoin hyvää lainvalmistelun tasoa. Sidosryhmiä pitäisi kuulla valmisteluvaiheessa ja antaa heille tietoa. Nyt ei annettu mitään tietoa. Valmistelun avoimuus on ollut olematonta.”
Kurvisen esitys tuli yllätyksenä sidosryhmille. Kutsu medialle keskiviikon tilaisuuteen tuli maanantaina.
”Mielenkiintoinen esittämisjärjestys, että ensin kerrotaan medialle ja sitten vasta sidosryhmille. Ei näytä hyvältä”, Luoto sanoo.
Luoto kehottaa tarkastelemaan kaikkien elintarvikeketjun sääntelyä. Se on lisääntynyt viime vuosien aikana.
”Kannattaa kysyä, mikä on tuonut oikeasti hyötyä ja mikä on lisännyt hallinnollista taakkaa. On käytävä tarkasti läpi parantavatko ne kotimaisen ruokaketjun kilpailukykyä vai ei.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









