Lounais-Islannissa tulivuori purkautuu jälleen, laava uhkaa koteja Grindavikissa
Islannissa alkoi tänä aamuna jälleen tulivuorenpurkaus Grindavikin rannikkokaupungin pohjoispuolella, samalla alueella, jolla tulivuori purkautui myös joulukuussa.Purkaus alkoi ennen aamukahdeksaa paikallista aikaa. Islannin meteorologinen laitos kertoi puoliltapäivin Suomen aikaa, että kuuma laava eteni Lounais-Islannissa kohti Grindavikin kaupunkia ja oli jo alle puolen kilometrin päässä kaupungin pohjoisimmista taloista. Asiasta kertoi Islannin yleisradioyhtiö RUV.
”Laavaa virtaa nyt molemmin puolin (laavaa estämään rakennettua) puolustusmuuria, jonka sisälle on avautunut halkeama. Laava virtaa muutaman sadan metrin päässä kaupungista pohjoiseen, 400–500 metrin päässä kaupungista kohti Grindavikiä”, sanoi Kristin Jonsdottir Islannin ilmatieteen laitokselta RUV:n mukaan.
Suojarakennelmien tekemiseen käytetyt kaikki työkoneet on onnistuttu ajamaan suojaan. Aiemmin oli vaara, että ne jäisivät laavan alle.
Grindavikin pieni rannikkokaupunki oli saatu evakuoitua varhain aamulla purkauksen alkamiseen mennessä, RUV kertoo. Jonsdottirin mukaan laava voi virrata Grindavikin kaupunkiin seuraavien 24 tunnin aikana, jos virtaus jatkuu samaan suuntaan. Toistaiseksi purkauksella ei ole ollut vaikutusta lentoliikenteeseen.
Paikalta julkaistuista ilmakuvista näkyy, kuinka oranssina hehkuvaa laavaa purkautui suihkuina tummaa taivasta vasten. Kuvat on otettu rannikkovartioston helikopterista, jossa oli mukana asiantuntijoita.
Purkausta edelsi tiivis sarja pieniä maanjäristyksiä, jotka alkoivat aamuyöllä kolmen paikkeilla.
Viranomaiset sanoivat tuoreeltaan toivovansa, että tulivuorenpurkaus jää tälläkin kertaa lyhyeksi, kuten tapahtui 18. joulukuuta. Vaikka purkaus tuolloin alkoi voimakkaana, se alkoi laantua jo tuntien kuluttua.
RUV:ille puhuneen asiantuntijan, vulkanologi Thorvaldur Thordarsonin mukaan tämänkertainen purkaus on pienempi mutta saattaa kestää kauemmin.
Joulukuun purkaus puolestaan oli STT:lle puhuneen asiantuntijan mukaan niin sanottu rakopurkaus, jossa maahan avautuu rakomainen purkausaukko. Aukosta tuli maan pinnalle suhteellisen rauhallisesti laavaa eli sulaa kiveä, joka muodosti laajoja laavakenttiä.
Joulukuinen purkaus antoi merkkejä itsestään jo kauan aiemmin, marraskuun alkupuolelta asti. Purkausta oli edeltänyt sarja pieniä maanjäristyksiä. Grindavikin kaupunki evakuoitiin tuolloin jo marraskuun alkupuolella, hyvissä ajoin ennen purkausta.
- - - - -
Lähteinä myös uutistoimistot AFP ja TT.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





