Mansikan säilöntäkausi alkaa
Mansikan säilöntäkausi alkaa tällä viikolla, kertoo Pohjois-Karjalan marjanviljelypiiri.
Marjanviljelypiiri suosittelee säilönnän aloittamista heti satokauden alussa. Silloin marjat saa pakastimeen, kun ne ovat parhaimmillaan.
Terveellistä mansikkaa kannattaa syödä runsaasti myös tuoreena. Monien mielestä kesän suurin herkku on mansikkamaito. Kuluttajien kannattaa seurata marjatilojen ilmoittelua lehdissä.
Sato-odotukset ovat tällä hetkellä varsin luottavaisia. Marjat ovat runsaiden sateiden ansiosta kookkaita ja mehukkaita. Kukinta oli tavanomaista pidempi, joten myös satokaudesta odotetaan pitkää. Mahdolliset helteet tosin saattavat lyhentää satokautta.
Marjanviljelypiiri arvioi mansikan pääsesongin kestävän noin neljä viikkoa. Sään lämmetessä avomaan mansikan määrät kasvavat nopeasti.
Sadon laatu on satokauden alussa parhaimmillaan. Sateet ja lämmin sää poiminta-aikana ovat suurin laaturiski. Marjat kannattaa hankkia aikailematta silloin kun ne ovat hyvälaatuisia. Auringon paisteessa mansikka muodostaa runsaasti aromiaineita ja sokereita.
Pohjois-Karjalassa eniten viljelty lajike on Polka, joka on myös kuluttajien suosikki.
Luettelo koko maan marjojen suoramyynti- ja itsepoimintatiloista osoitteissa www.marjat.fi ja www.hedelmatmarjat.fi.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
