Erä

Suden kannanhoidollista metsästystä vaativat kunnat odottaneet turhaan vastauksia ministereiltä: "Mielellämme kävisimme keskustelun Pohjois-Pohjanmaan susitilanteesta"

"Susien kannanhoidollinen metsästys on sallittava", vaativat useat Pohjois-Pohjanmaan eteläosan kunnat. Esimerkiksi Nivala ja Sievi odottavat yhä vastausta maa- ja metsätalousministeriöstä sekä opetus- ja kulttuuriministeriöstä.
Timo Aalto
Useat Oulun Eteläisen kunnat vaativat susien kannanhoidollisen metsästyksen sallimista. Kuvituskuvan sudet ovat Ähtärin eläinpuistosta.

Nivalan kaupunki lähetti susikannanottonsa kahteen ministeriöön ja kahdelle ministerille lähes neljä kuukautta sitten. Vastauksia ei ole kuulunut.

"Ministerit tai ministeriöt eivät ole kommentoineet asiaa", kertoo Nivalan kaupunginjohtaja Päivi Karikumpu.

Odottaako Nivala vastauksia?

"Toki odotamme. Vielä ei ole kuulunut mitään."

Nivalan kaupunginhallitus pohti susien yleistymistä viime joulukuun kahdeksantena päivänä.

”Susien kannanhoidollinen metsästys on sallittava”, kaupunginhallitus totesi kannanotossaan, joka lähetettiin maa- ja metsätalousministeriöön.

Lisäksi kannanotto meni suoraan maa- ja metsätalousministeri Jari Lepälle (kesk.).

Opetus- ja kulttuuriministeriökin sai postia Nivalasta, sillä susien yleistyminen vaikuttaa myös opetustoimeen. Kaupunki on joutunut muuttamaan koulukyytien reittejä susihavaintojen vuoksi.

Ministeriön lisäksi Nivala lähetti kannanottonsa opetusministeri Li Anderssonille (vas.) henkilökohtaisesti. Tällä hetkellä Andersson on vanhempainvapaalla. Opetusministerinä toimii Jussi Saramo (vas.).

Vastausta vaille on toistaiseksi jäänyt myös Sievin kunta.

"Emme ole saaneet vastausta. Ei ministereiltä eikä ministeriöistä", sanoo Sievin kunnanhallituksen puheenjohtaja Rami Rauhala (kesk.).

Sievin kunnanhallituksessa sudet olivat puheenaiheena joulukuussa. Kunnanhallitus totesi, että susien määrä Pohjois-Pohjanmaan maakunnan eteläosissa on lisääntynyt voimakkaasti.

Sievi päätti tukea Nivalan vetoomusta susien kannanhoidollisesta metsästyksestä.

"Kannustimme myös alueen muita kuntia vastaavanlaisen kannanoton tekemiseen, sillä kyse ei ole vain yhden kunnan asiasta. Sudet ovat koko alueen ongelma."

Rauhalan mukaan Sievi toivoo yhä vastausta kannanottoonsa. Pohjois-Pohjanmaan eteläosan susiasioissa olisi pohdittavaa.

”Mielellämme kävisimme keskustelun alueen susitilanteesta."

Susista tehdään havaintoja jatkuvasti, myös asutuksen lähistöltä.

"Jälkiä on näkynyt esimerkiksi meidän tilakeskuksemme tuntumassa", Rauhala kertoo. Tilakeskus ei ole kaukana Sievin kirkonkylästä.

Maaliskuun alussa susi jolkutteli Ylivieskan kaupungin keskustassa.

Susien kannanhoidollisen metsästyksen lisäksi kunnilla on ministereille ja ministeriöille toinenkin toive. Kunnat haluavat, että valtio osallistuu kustannuksiin, joita susista aiheutuu.

Lisäkuluja on koitunut koulukyytien järjestelyistä.

Esimerkiksi Haapavedellä, Nivalassa ja Sievissä koululaiskuljetusten reittejä on muutettu susihavaintojen vuoksi. Tavoite on, että oppilaiden koulumatkat olisivat mahdollisimman turvallisia.

Jukka Pasonen
Esimerkiksi Haapavedellä, Kärsämäellä, Nivalassa, Oulaisissa, Sievissä ja Ylivieskassa susista on keskusteltu kunnan- tai kaupunginhallituksessa. Haapajärvelle Suomen riistakeskus myönsi luvan susilauman kaatamiseksi, mutta Pohjois-Suomen hallinto-oikeus esti jahdin.

Lue lisää:

”Sudet lähestyvät asutusta” – Nivalan kaupunki vaatii kannanhoidollista metsästystä ja valtiota mukaan susien vuoksi muutetun koulukyydin kustannuksiin

Sudet huolestuttavat Sievissä: koulukyytejä säädetty susihavaintojen vuoksi, petotilannetta pohditaan neuvonpidossa tammikuussa

Susipostia jälleen ministeriöön: kannanhoidollisen metsästyksen helpottaminen nyt Ylivieskan kaupunginhallituksen esityslistalla

Susista keskusteltiin Haapaveden kaupunginhallituksessa – susitilanteen hoitoon vaaditaan järeitä otteita, oppilaskuljetuksia on jo järjestetty

Luonnonsuojeluliitto Tapiolan mukaan susilupia koskevien valitusten tavoitteena on saada riittävästi oikeuskäytäntöä – ”Valitus ei ole automaatio, vaan aina tapauskohtainen"

Lue lisää

Sudet huolestuttavat Sievissä: koulukyytejä säädetty susihavaintojen vuoksi, petotilannetta pohditaan neuvonpidossa tammikuussa

”Sudet lähestyvät asutusta” – Nivalan kaupunki vaatii kannanhoidollista metsästystä ja valtiota mukaan susien vuoksi muutetun koulukyydin kustannuksiin

Ammutaanko kokonaisia susilaumoja vai susiyksilöitä? – kannanhoidollisen metsästyksen toteutustavasta pitää keskustella jo nyt, vaatii MTK:n edustaja

EU-ministereillä "susilounas" – Aiheena suurpetojen metsästykseen ehdotetut rajoitukset