MTK tyytymätön EU:n teollisuusvaliokunnan kantaan uusiutuvan energian direktiivistä – tavoitteet biopolttoaineille kunnianhimottomia
MTK:n mukaan valiokunnan asettama tavoitetaso kehittyneiden biopolttoaineiden osuuksien kasvattamiseksi on kunnianhimoton.
MTK:n mukaan nyt tarvitaan poliittista tukea bioenergian roolin vahvistamiseksi. Kuva: Johannes TervoEuroopan parlamentin teollisuusvaliokunta hyväksyi näkemyksensä uusiutuvan energian direktiivin päivityksestä tänään keskiviikkona. Sen mukaan uusiutuvan energian osuutta on kasvatettava 40 prosentista 45 prosenttiin suoteen 2030 mennessä.
Tavoitteena on vauhdittaa EU:n siirtymistä kohti uusiutuvan energian laajempaa käyttöä ja parantaa EU:n omavaraisuutta. Teollisuusvaliokunta ei ottanut kantaa kestävyyskriteereihin, jotka ovat jo olleet käsittelyssä ympäristövaliokunnassa.
MTK:n näkemyksen mukaan ympäristövaliokunnan lausuntoa ei tule hyväksyä sellaisenaan, koska se sisältää enemmän rajoitteita kuin keinoja uusiutuvan energian edistämiseksi, järjestö kertoo tiedotteessa. Teollisuusvaliokunta päätyi kannattamaan puun kaskadikäyttöä, jonka mukaan puusta käytetään ensin arvokkaimmat osat, kuten tukkipuu, ja lopuksi vasta energiapuu.
MTK:n mukaan valiokunnan asettama tavoitetaso kehittyneiden biopolttoaineiden osuuksien kasvattamiseksi on kunnianhimoton. Sen sijaan sähköstä ja vedystä suunnitellaan EU:n energiatavoitteiden toteuttajia.
”Kehittyneitä biopolttoaineita voitaisiin käyttää sellaisenaan nykyisessä ajoneuvokannassa, jolloin polttomoottoriajoneuvojen päästöt vähentyisivät”, tiedotteessa todetaan. MTK harmittelee, että lyhyen aikavälin keinot uusiutuvan energian edistämiseksi on jäänyt kevyelle huomiolle.
Nyt on käytettävä kaikki keinot uusiutuvien lisäämiseksi ja EU:n omavaraisuuden parantamiseksi, mukaan lukien vahva poliittinen tuki bioenergian roolin vahvistamiseksi, MTK vaatii.
Uusiutuvan energian direktiivistä äänestetään parlamentin täysistunnossa syyskuussa. Sen jälkeen alkavat Euroopan komission, parlamentin ja neuvoston väliset kolmikantaneuvottelut.
Lue myös:
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat



