Tiesitkö, että hauki on vesien ja kalakantojen kannalta tärkeä avainlaji?
Elinympäristöjä on syytä kunnostaa etenkin eteläisillä rannikkoalueilla ja sisävesissä.
Hauki on muiden kalalajien ja vesistöekosysteemien hyvinvointia säätelevä avainlaji. Kuva: Kimmo HaimiTavoitteellinen työ haukien lisääntymisalueiden kunnostamiseksi on tuottanut tulosta, Suomen Vapaa-ajankalastajat (SVK) tiedottaa. Vuosina 2017–2025 toteutettu Haukitehdas-hanke on kasvattanut tietoisuutta haukikantojen heikosta tilasta ja lisännyt elinympäristöjen kunnostustoimia.
Hauki on muiden kalalajien ja vesistöekosysteemien hyvinvointia säätelevä avainlaji, mutta sen kannat ovat monin paikoin heikentyneet.
Etenkin eteläisillä rannikkoalueilla ja rehevöityneissä sisävesissä, missä kutualueiden määrä on vähentynyt ja niiden laatu heikentynyt, on syytä tehdä toimia haukien lisääntymismenestyksen auttamiseksi.
Hankkeen aikana on kunnostettu ja perustettu useita haukikosteikkoja ja kutualueita rannikolla ja sisävesillä. Lisäksi hankkeessa on testattu uusia menetelmiä haukikantojen parantamiseksi.
Maa-alueeksi muuttuneita ruovikkoja on palautettu hauelle sopiviksi kutualueiksi tekofladoilla. Ruovikoihin on rakennettu ”kalojen pitkospuita” eli laudasta tehtyjä kulku-uria, joiden avulla kalat pääsevät kutualueille ilman suuria maansiirtotöitä.
Varsinainen Haukitehdas-hanke päättyy marraskuussa, mutta työ haukikantojen hyväksi jatkuu. SVK jatkaa haukikosteikkoja perustavien paikallisten toimijoiden neuvontaa ja tukemista.
Seuraavien kahden vuoden aikana SVK aikoo toteuttaa vähintään kahdeksan pienimuotoista kunnostusta rannikkoalueilla Merenkurkusta itärajalle, pääosin talkoovoimin ja yhteistyössä paikallisten seurojen kanssa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




