Metsä Group säästää harvoin esiintyvät lehtipuut – "Voimme sekä hyödyntää puuta että kehittää monimuotoisuutta"
Harvoin esiintyvien puulajien säästäminen on merkittävä avaus suomalaisessa metsätaloudessa. Lajirikkauden ajatellaan parantavan metsien kykyä selviytyä hyvinvoivana muuttuvassa ympäristössä.
Raidan kukinta käynnistyy, kun pajunkissat puhkeavat esiin. Raidan kukinnoilla on suuri merkitys alkukevään hyönteisille. Kuva: Maija SavolainenMetsä Group jättää jatkossa järeät haavat ja muut harvoin esiintyvät lehtipuut metsiin luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Linjaus täydentää vuonna 2020 käynnistettyä Metsä Groupin Ekologisen kestävyyden ohjelmaa.
”Ostamme uusissa kaupoissa 1. kesäkuuta alkaen Suomessa ainoastaan mäntyä, kuusta, koivua ja läpimitaltaan alle 40-senttistä haapaa. Järeät haavat sekä muut harvoin metsissä esiintyvät lehtipuulajit, esimerkiksi raita, tuomi, pihlaja ja lepät jätetään metsiin. Ne ovat avainpuulajeja, joiden varassa elää monipuolinen eliöstö”, Metsä Groupin metsäjohtaja Juha Jumppanen kertoo tiedotteessa.
Tätä ennen nämä harvinaisemmat lehtipuulajit, joille ei ole teollista jatkojalostusta, on säästöpuita lukuun ottamatta korjattu energian tuotantoon.
”Energiapuunhankinta ei ole kiinni näistä harvoin metsissämme esiintyvistä puulajeista. Fiksusti toimien voimme Suomessa sekä hyödyntää puuta että kehittää luonnon monimuotoisuutta”, Jumppanen korostaa.
Suomen metsien tilavuudesta 97 prosenttia on mäntyä, kuusta ja koivua.
"Kaikkia muita puulajeja on yhteensä kolme prosenttia, joten harvoin metsissä tavattavien lehtipuulajien säilyminen ja niiden määrän lisääntyminen on tärkeää sekä metsäluonnon että ilmastonmuutokseen sopeutumisen kannalta”, kehitysjohtaja Juho Rantala sanoo.
Päätös säästää järeät haavat ja muut harvoin esiintyvät lehtipuut metsiin on osa Metsä Groupin Ekologisen kestävyyden ohjelmaa.
”Harvoin metsissämme esiintyvien puulajien säästäminen on merkittävä avaus suomalaisessa metsätaloudessa”, Jumppanen arvioi.
Metsien säilyminen elinvoimaisina on tärkeää ilmastonmuutokseen sopeuduttaessa. Lajirikkauden ajatellaan parantavan metsien kykyä selviytyä hyvinvoivana muuttuvassa ympäristössä.
”Eri puulajeille on omat niille erikoistuneet lajinsa, ja esimerkiksi raita on varhaisena kevään kukkijana tärkeä pölyttäjille. Säästettävät puut muodostavat yli kiertoaikojen kestävän puulajien kirjon ja edesauttavat myös lahopuun syntymistä talousmetsiin", Rantala kertoo.
Lue myös
Tutkijat varoittavat luonnon monimuotoisuuden romahtamisesta – syinä kulutus ja väestönkasvu
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
