Vesilintujen teholaskennoilla yritetään selvittää syitä sorsamäärien vähentymiselle

Vesilinnuista lasketaan sekä pareja että poikueita. Kuvassa telkän poikanen. Kuva: Hannu Huttu

Vuosittain toteutettavat vesilintulaskennat tuottavat tietoa Suomen sorsakantojen tilasta. Tehostetuilla vesilintulaskennoilla on tarkoitus etsiä selitystä sorsamäärien vähentymiselle, tiedottaa Luonnontieteellinen keskusmuseo.

Vesilintukantojen valtakunnallinen seuranta aloitettiin 1980-luvun lopulla. Monen lajin pesimäkannat ovat vuosien kuluessa taantuneet, ja alku­innostuksen jälkeen myös useat vesilintujen seurantapaikat ovat hiljentyneet.

Tänä ja ensi vuonna vesilintuja lasketaan tehostetusti 1980-luvun seurantapaikoilla maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella. Tarkoituksena on selvittää syitä sorsakantojen taantumiselle.

”Monet jo 1980-luvulta lähtien laskentoja tehneet ovat raportoineet muutoksista omilla seurantajärvillään. Lintujen määrät ovat vähentyneet, samalla kun järvet ovat kasvaneet umpeen”, kertoo vesilintulaskentojen projektikoordinaattori Sari Holopainen Helsingin yliopiston luonnontieteellisestä keskusmuseosta.

Perinteisten paperilomakkeiden lisäksi laskijat pystyvät toimittamaan tänä vuonna havainnot ensi kertaa verkkolomakkeella Suomen lajitietokeskuksen ylläpitämän Laji.fi-portaalin kautta.

Uuden järjestelmän toivotaan kannustavan laskentojen tekemiseen. Sen avulla on helppo etsiä kiinnostavat laskentakohteet ja tarkistaa ovatko kohteet aktiivisia vai laskijaa vailla.

Tänä vuonna laskentoja tehtiin ennätysmäärä, parilaskentoja lähes 2 000 kohteella.

Vuoden 2019 uhanalaisuusarvioinnissa yhdeksästätoista sorsalajista yhdeksän määriteltiin uhanalaisiksi. Pohjois-Suomen harva laskentaverkko aiheuttaa kuitenkin epävarmuutta varsinkin pohjoisten sorsakantojen arvioihin.

”Kannan koossa pitkällä aikavälillä tapahtuvat muutokset on keskeinen tieto lajin metsästyskestävyyttä arvioitaessa. Vesilintulaskennat tuottavat tätä tietoa ja toimivat varoitusjärjestelmänä myös metsästyksen osalta, vaikka kannan taantumisen syyt olisivatkin toisaalla”, johtava tutkija Hannu Pöysä Luonnonvarakeskuksesta toteaa.