UPM Biochemicals osti Saksasta ligniiniin erikoistuneen yhtiön − yhtiöllä 30 työntekijää
Ostettua teknologiaa on tarkoitus käyttää Leunan biojalostamossa Saksassa.UPM Biochemicals on ostanut saksalaisen SunCoal Industries GmbH -yhtiön. Kauppasummaa ei kerrota.
UPM:n tiedotteen mukaan ligniiniin erikoistunut SunCoal Industries syventää merkittävästi UPM:n biokemikaaliliiketoiminnan teknologiasalkkua ja laajentaa yhtiön uusiutuviin raaka-aineisiin perustuvien toiminnallisten täyteaineiden tuotevalikoimaa.
Vuonna 2007 perustetulla SunCoal Industries -yhtiöllä on 30 työntekijää laboratoriossa ja pilotointilaitoksessa Ludwigsfeldessä Berliinin lähellä.
Tiedotteen mukaan ostettu yhtiö on keksinyt globaalisti patentoidun hydrotermisen käsittelyteknologian ja on lisensoinut sen UPM:n puupohjaisten toiminnallisten täyteaineiden tuotantoon. Teknologia otetaan ensimmäistä kertaa käyttöön teollisessa mittakaavassa Leunan biojalostamossa.
Leunan laitos tekee muun muassa uusiutuvia toiminnallisia täyteaineita kumi- ja muovituotteisiin.
UPM investoi 1 180 miljoonaa euroa teollisen mittakaavan biojalostamoon Leunaan. Yhtiö kertoi toisen neljänneksen tulosjulkistuksen yhteydessä, että investoinnin hinta on noussut. Alun perin vuonna 2020 hinnaksi arvioitiin 550 miljoonaa euroa, josta se on noussut ensin 750 miljoonaan ja nyt siis 1 180 miljoonaan.
Näillä näkymin jalostamon on määrä valmistua vuoden 2024 loppuun mennessä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








