Komission esittämän lyijyrajoitusehdotuksen perumista väläytelty – käsittelyn keskeyttäminen ei ole kuitenkaan mahdollista
Jäsenvaltioiden esittämien lukuisten muutospyyntöjen vuoksi on kuitenkin todennäköistä, että aikataulut tulevat venymään.
Metsästyksessä kiellettäisiin lyijyä sisältävät kiväärin luodit joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Kuva: Lari LievonenKomissio julkaisi helmikuussa EU:n kemikaaliasetus REACH:n mukaisen lyijyrajoitusehdotuksen. Ehdotus sisältää rajoituksia ja kieltoja lyijyhaulien ja -luotien käyttöön ja ja myymiseen, viestintään ja ampumaratojen luvitukseen. Esityksessä oli myös useita poikkeuksia ja eripituisia siirtymäaikoja.
Esimerkiksi metsästyksessä lyijyhaulien käyttö kiellettäisiin kolmen vuoden siirtymäajan jälkeen kokonaan, eli nykyinen kosteikkoalueita koskeva käyttökielto laajenisi koskemaan kaikkia luontotyyppejä. Myös lyijypitoiset luodit tulisivat ehdotuksen mukaan kielletyksi metsästyksessä. Poikkeuksina olisivat tietyt latvalinnustuksessa ja hylkeenmetsästyksessä käytetyt luodit.
Koska ehdotus on monimutkainen ja aihe poliittisesti herkkä, komiteakäsittely venyy. Laajojen metsästysaseita koskevien määräysten ja lukuisten jäsenvaltioiden esittämien muutospyyntöjen vuoksi onkin todennäköistä, että lopullinen teksti on odotettavissa tämän vuoden jälkipuoliskolla tai ensi vuoden alussa.
EU:n REACH-komitea koostuu EU:n jäsenvaltioiden ja komission kansallisista edustajista. Ehdotuksesta käytiin komiteassa 29.–30. huhtikuuta ensimmäinen keskustelu.
Metsästäjä-lehden tietojen mukaan muutama jäsenmaa on ehdottanut koko rajoitusehdotuksen perumista. Komissio ei kuitenkaan voi juridista syistä keskeyttää rajoituksen käsittelyä. Komitea äänestää ehdotuksesta aikanaan valvonnan käsittävässä sääntelymenettelyssä, minkä jälkeen neuvostolla ja Euroopan parlamentilla on tietyin edellytyksin mahdollisuus vaikuttaa rajoituksen kohtaloon.
Suomen kanta ehdotukseen muodostetaan EU-asioiden yhteensovittamisjärjestelmässä tänä keväänä. Kanta kirjataan E-kirjeeseen, jolla se saatetaan eduskunnan tietoon.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat






