Hakkuuaukkojen vadelmapensaat ovat tuoneet Aarteen lukijalle paljon iloa ‒ ”Parhaana vuonna poimin yli sata litraa”

”Vaikka marjapaikkani olivat lähellä asutusta, en useinkaan törmännyt muihin marjastajiin. Yritin levittää tietoa näistä aarteista”, kirjoittaa Helmi Vendelin. Kuva: Jarkko Sirkiä

Kasvoin nuoreksi Somerolla, joka tuolloin oli Suomen peltorikkain pitäjä. Metsiä oli vähemmän kuin monella muulla seudulla, ja hakkuu­aukea oli 1950-luvulla harvinaisuus.

Perheemme oli saanut tiedon Huhdanmäen hakkuuaukeasta noin kahden kilometrin päässä kotoani. Poimintamatkat alkoivat ensin äidin opastamana, sitten yksin tai jonkun tutun aikuisen kanssa. Emme pitäneet paikkaa salassa vaan halusimme, että mahdollisimman moni saa maistaa metsän herkkuja.

Nuorena aikuisena muutin maalaiskylään Porvoossa. Olin kiinnostunut ympäristöstä ja hankin peruskartan. Katsoin jonkin sopivan metsäalueen ja pyöräilin paikalle. Jo ensimmäisenä kesänä osuin laajalle hakkuuaukealle melko lähellä tietä ja asutusta. Tavakseni tuli lähteä heti töiden jälkeen poimimaan vadelmia. Hirvillä oli makuu­paikkoja vadelmapensaiden seassa, ja pelästytin ne pakoon.

Menin yhä syvemmälle metsään ja osuin yhä uusille marjapaikoille. Parhaana vuonna poimin yli sata litraa. Vaikka marjapaikkani olivat lähellä asutusta, en useinkaan törmännyt muihin marjastajiin. Yritin levittää tietoa näistä aarteista.

Metsänomistaja minusta tuli vasta melkein eläkeikäisenä Suomusjärvellä. Kas kummaa, omassa metsässä oli sopiva hakkuuaukea. Vadelmia oli valtavasti, ja paljon porukkaa oli poimimassa niitä jokaisenoikeuden turvin.

Vadelma on melko herkkä kasvi. Jos on liian kosteaa, marjoja ei tule lainkaan. Kesällä 2023 oli kuivia kausia, eikä marjoja tullut. Olen harrastelija metsäasioissa, mutta mielestäni vadelmapensaat suojaavat hakkuuaukolla puuntaimia. Pensaat häviävät itsestään muutaman vuoden aikana, ja puut saavat vallata oman alansa.

Helmi Vendelin, Suomusjärvi

Kirjoitus on julkaistu Aarteessa 6/2024.