Puupohjainen juomaveden hiilihapotuslaite syntyi UPM:n ja Mysodan yhteistyönä – laitteiden myynti kuluttajille alkaa
Biokomposiitilla korvataan fossiilista muovia, josta keittiöiden pienkoneet on perinteisesti valmistettu.UPM:n Biocomposites-yksikkö ja suomalainen Mysoda ovat kehittäneet kuluttajakäyttöön suunnitellun juomaveden hiilihapotuslaitteen, joka on tehty lähes kokonaan uusiutuviin raaka-aineisiin pohjautuvasta UPM:n valmistamasta biokomposiitista.
Puupohjaisella biokomposiitilla korvataan fossiilista muovia, josta keittiöiden pienkoneet on perinteisesti valmistettu.
UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen totesi hiilihapotuslaitteen esittelytilaisuudessa Helsingissä keskiviikkona, että uusi tuote on jälleen merkittävä askel eteenpäin yhtiön uusien innovaatioiden kaupallistamisen vaiheessa.
Puupohjaisten innovaatioiden kehittämisessä UPM palasi Pesosen mukaan juurilleen 15 vuotta sitten. Ensimmäinen läpimurto oli biojalostamo, joka valmistaa biopolttoaineita mäntyöljystä Lappeenrannassa.
Viimeisin suuri investointipäätös on 550 miljoonaa euroa maksava biokemikaalitehdas, joka rakennetaan Leunaan Saksaan.
Hiilihapotuslaitteen raaka-aineena käytetään biokomposiittia, Formi EcoAcea, joka on valmistettu puukuiduista ja Lappeenrannan biojalostamolla tuotetusta BioVerno-naftaan pohjautuvasta biopolymeeristä.
Raaka-aineina hyödynnetään yhtiön mukaan puu- ja selluprosessien tähteitä, jotka eivät näin kilpaile ruoantuotannon kanssa eivätkä lisää hakkuita.
UPM:n biokomposiitti vastaa ominaisuuksiltaan muoveja, ja sitä voidaan muotoilla samanlaisilla tekniikoilla ja muoteilla. Tuotteen pinnalla puukuidut muistuttavat yhtäläisyyksistä puuhun.
Mysodan hiilihapotuslaitteet on suunniteltu Suomessa, mutta ne valmistetaan Kiinassa.
Mysodan toimitusjohtajan David Solomonin mukaan yritys haluaa olla pioneeri ja esimerkki muille kuluttajatuotteiden valmistajille ympäristöystävällisempiin materiaaleihin siirtymisessä.
Hän uskoo, että kuluttajat haluavat valmistaa hiilihapotettua vettä kotona sen sijaan, että kantavat muovipulloja.
Puupohjaisia hiiihapotuslaitteita on saapunut Kiinasta Suomeen kuusi kontillista ja niiden myynti alkaa Suomessa ja Keski-Euroopassa tässä kuussa. Laitteiden hinnat ovat noin 70–100 euroa mallista riippuen.
Lue lisää:
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

