Metsä

Pohjoisen biotehdashankkeet muhivat yhä – Metsä Groupin päätös rakentaa sellutehdas Kemiin ei ole muuttanut muiden suunnitelmia

Kaidin, KaiCellin ja Finnpulpin tehdashankkeet ovat kaikki yhä vireillä, mutta niissä odotetaan kussakin erilaista nytkähdystä eteenpäin.
Kai Tirkkonen
Metsä Groupin Kemin-tehtaan lisäksi uusia suuria biolaitoksia kaavaillaan Suomessa Puolangalle, Kuopioon, Kemijärvelle ja Kemiin.

Metsäteollisuuden suurista selluhankkeista Metsä Groupin jätti-investoinnille Kemiin syttyi odotetusti vihreä valo. Sen lisäksi vireillä on yhä muitakin biolaitoshankkeita.

Kaidi Finlandin toimitusjohtajan Pekka Viljakaisen mukaan yhtiön suunnitelma rakentaa Kemiin 225 000 tonnin biopolttoainelaitos on ennallaan. Ajoksessa sijaitseva tontti on yhtiön omistuksessa, ja sen ympäristö- ja vesiluvat ovat voimassa.

Kaidin kiinalainen emoyhtiö Sunshine Kaidi New Energia Group järjestelee yhä velkojaan ja yrittää tervehdyttää toimintaansa. ”Alkuperäinen aikataulu on venynyt, mutta missään nimessä hankkeesta ei ole luovuttu”, Viljakainen sanoo.

Taloustilanteen lisäksi emo-Kaidin on myös testattava osaa Kemiin suunnitellusta tekniikastaan ennen kuin investointipäätös on ajankohtainen.

Viljakaisen mukaan se, sijoittaako UPM-Kymmene oman biopolttoainelaitoksensa aikanaan Kotkaan vai Hollantiin, ei vaikuta Kaidin päätökseen. Puun riittävyys on kuitenkin tärkeä kysymys myös Kaidille.

”Kaikki hankkeet on otettava puuraaka-aineen kannalta huomioon, ja esimerkiksi tuontiraaka-aineen mahdollisuudet on katsottava.”

”Puuta varmasti on, mutta sen taloudellinen liikkeelle saanti on se kysymys”, Viljakainen toteaa.

Kainuun Paltamoon sellutehdasta suunnitteleva KaiCell sai heinäkuussa aluehallintovirastolta ympäristö- ja vesiluvat. Niistä kuitenkin tehtiin toimitusjohtaja Hannu Heikkisen mukaan kymmenkunta valitusta Vaasan hallinto-oikeuteen.

Muutama valitus vaati luvan hylkäämistä, muissa haluttiin muutoksia lupaehtoihin. Myös neuvottelut tehtaan rahoittajien löytämiseksi jatkuvat.

Heikkisen mukaan Metsä Groupin jättitehtaan toteutuminen ei vie pohjaa Paltamon tehtaalta. ”Raaka-ainetta tehtaan ympärillä riittää muuallekin vietäväksi”, hän vakuuttaa.

Myös Kemijärvelle kaavaillaan sellutehdasta. Kemijärven Biojalostamo suunnittelee aloittavansa tehtaan tontinraivaustyöt tulevana kesänä. Tehdashankkeen ympäristöluvasta valitettiin tammikuussa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Kuopiossa Finnpulp sen sijaan pohtii yhä, miten sen biotuotetehtaalle voitaisiin hakea vuodentakaisen tyrmäyksen jälkeen uudestaan ympäristölupaa. Lähiaikojen yksi ydinkysymys on tehtaan Kuopiossa sijaitsevan tontin vuokrasopimuksen jatkuminen. Kiinalainen hienopaperiyhtiö Hengan International on edelleen hankkeessa mukana, samoin muut omistukset ovat ennallaan.

Kaikkien neljän tehdashankkeen investoinnit olisivat toteutuessaan suuria. Kaidin Kemin, KaiCellin Paltamon ja Kemijärven Biojalostamon investointien hinnaksi on ilmoitettu vajaat miljardi euroa. Finnpulpin alkuperäisessä suunnitelmassa sen Kuopion investoinnin arvo oli 1,6 miljardia euroa.

Kaikki neljä biojalostamoa ovat olleet vireillä jo useita vuosia. Jos jokin tai useampi niistä toteutuu, antaisi se ison lisäsykäyksen puun käyttöön Kainuussa ja Pohjois-Suomessa.

Katso uusin video: Vaellan-kevytmoottorikelkan voi purkaa pieniin osiin – ja muuntaa halutessaan mönkijäksi
Lue lisää

Sellutehdashankkeista Kemijärvi etenee kärjessä – tavoitteena päätös 2017

Paltamo on keulilla Kainuun biotuotetehtaan sijaintipaikaksi

EU:n metsäpäätöksiä odotetaan Kemissä ja Kuopiossa – ulkomaiset investoijat seuraavat tilannetta tarkasti

KHO:n päätös Finnpulpista ei vaikuta muiden biotuotetehtaiden suunnitelmiin – Boreal Biorefin, Metsä Groupin ja KaiCell Fibersin hankkeet jatkuvat