Iltalehti: Ministeriöt selvittävät maksua metsänraivaukselle – taustalla Ohisalon toive
Ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo on kertonut Iltalehdelle lisätoimista, joilla puututaan metsien hiilinielujen pienentymiseen.
Ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalon toiveesta maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman valmistelun loppuvaiheessa lisättiin vielä luonnosversiota laajempikin tavoite. Kuva: Jarno MelaYmpäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo (vihr.) kertoi lauantaina 16.7. Iltalehdelle, että hallituksen tuoreen ilmastosuunnitelman yhteydessä on päätetty lisätoimista, sillä Suomen metsien hiilinielu näyttää pienentyneen tuntuvasti.
Hallitus julkaisi viikko sitten maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman, jossa linjataan maankäytön ilmastotoimia. Suunnitelman keinoilla on päämääränä kasvattaa Suomen hiilinielua kolmella miljoonalla tonnilla.
Ohisalon mukaan maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman valmistelun loppuvaiheessa hänen toiveestaan lisättiin vielä luonnosversiota nopeampi ja laajempi tavoite. Kyse on siitä, että metsien raivaukselle säädetään maksu, Iltalehti kertoo.
”Se on konkreettinen toimi. Aina kun raivataan metsää, joko rakentamista tai peltoa varten, aiheutetaan metsäkatoa. Tätä varten tulee nyt maksu”, Ohisalo sanoi IL:lle.
Maa- ja metsätalousministeriö sekä ympäristöministeriö valmistelevat maksumallia, ja lakiesitys annetaan lausuntokierrokselle ensi keväänä. Istuva hallitus ei ehdi vielä antaa varsinaista lakiesitystä, vaan se jää seuraavan hallituksen päätettäväksi, Iltalehti kirjoittaa.
Ohisalo ei lähtenyt arvioimaan Iltalehdelle summia, paljonko maankäytön muutosmaksu voisi lisätä menoja heille, jotka raivaavat metsää tai peltoja rakentamista varten. Hän sanoo, että katsotaan ensin, mitä työryhmän selvityksessä tulee ilmi.
Otsikkoa täsmennetty 18.53. Hallitus ei kaavaile maksua metsänraivaukselle, vaan ministeriöt selvittävät metsänraivauksen maksun mallia. Myös ingressiä täsmennetty.
Lue lisää:
Valtioneuvosto hyväksyi maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman
Luonnonsuojeluliitto: Marinin hallitus ei onnistu turvaamaan hiilinieluja
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





