
Maailman arvostetuinta kokkikisaa edustamaan Suomesta Ismo Sipeläinen – tällaisilla annoksilla voitto tuli
Sipeläinen valmistuu jo Norjan Trondheimissa ensi keväänä järjestettäviin Euroopan-karsintoihin.Bocuse d’Or on yksi maailman arvostetuimmista kokkikilpailuista – ja samalla vaativimmista. Helsingin messukeskuksessa kisattiin tiistaina Suomen edustajan paikasta.
Karsintakisassa vastakkain asettautuivat Mikko Pakola sekä Ismo Sipeläinen.
Sipeläinen on kokenut Bocuse d’Or -kisaaja. Sipeläinen on ollut mukana kisaamassa assistenttina, apuvalmentaja sekä Suomen edustajana 2018–2019. Hän osallistui myös Suomen karsintaan vuonna 2021. Sipeläinen on valittu vuoden kokiksi 2015. Sipeläinen on työskennellyt muun muassa Olossa ja Finnjävelissä.
Pakola on myös menestynyt aiemmin kokkikilpailuissa. Hän on ollut muun muassa mukana Suomen kokkimaajoukkueessa useina vuosina. Hän on työskennellyt keittiömestarina muun muassa Olossa. Nykyään Pakola työskentelee turkulaisessa Smörissä.
Kilpailijat valmistivat annoksiaan usean tunnin ajan. Ensimmäisenä valmistuivat kilpailijoiden kalavadit, joita seurasivat lihavadit. Tuomarit seurasivat kilpailijoiden toimintaa tiiviisti keittiön puolella. Pisteytyksessä itse maisteluraadin lisäksi huomioidaan muun muassa puhtautta ja hävikkiä. Kaikkiaan pisteitä voi saada yhteensä 1000.
Voittoon kiri 813 pisteellä Ismo Sipeläinen assistenttinaan Kaisa Laanamäe ja valmentajanaan Kristian Vuojärvi. Eroa Pakolaan oli vain 30 pistettä, mikä kertoo kilpailun olleen erittäin tasainen.
Seuraavana vuorossa on Norjan Trondheimissa 19.-20.3.2024 käytävät Euroopan-karsinnat. Karsinnoista jatkaa kymmenen joukkuetta kohti Lyonissa tammikuussa 2025 käytävää Bocuse d’Or -finaalia. Suomi on päässyt poikkeuksetta Euroopan-karsinnoista jatkoon.
Alta näet Sipeläisen voittoannokset kokonaisuudessaan sekä tuomaristolle annoksina tarjottuna.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat












