Pohjoiskarjalaisia pienyrityksiä Anuga-messuille Saksaan
Viisi yritystä pakkaa mukaan muikut ja mansikat ja suuntaa Suomen yhteisosastolle, jossa on isojakin yrityksiä.Pohjoiskarjalaiset elintarvikealan yritykset lähtevät myyntimatkalle Saksaan Kölniin maailman suurimmille ammattilaisten elintarvikemessuille Anugaan.
Pohjois-Karjalan yhteisosastolle pakkaa ihmiset ja tuotteensa viisi yritystä: Nordic Koivu, Akselin Herkkupaja, Lumimuutos Osuuskunta, Berctic ja Nordic Freeze Dry.
Ne esittelevät myös toistensa tuotteita, jolloin kaikkien ei tarvitse olla koko ajan paikalla.
Yritykset osallistuivat ennen messuja Business Joensuun valmennuskokonaisuuteen, joissa viilattiin myyntipuheita ja tuotelupauksia, kertoo Business Joensuun KareliaBite-projektin yritysvalmentaja Ilona Ohvanainen.
Anugaan on tulossa 4.–8. lokakuuta yli 7 800 näytteilleasettajaa ja kymmeniä tuhansia ammattilaisia ympäri maailmaa.
Yritykset pääsevät esittelemään tuotteitaan ja suomalaisen ruoan puhtautta ja vastuullisuutta sekä hakemaan palautetta ja uusia ideoita, Ohvanainen kertoo.
Takana on vierailuja myös muilla saksalaisilla elintarvikemessuilla, mutta Anugaan mennään myymään, koska se on ammattilaistapahtuma.
Pohjoiskarjalaisten vientihanketta rahoittavat EU, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto ja Business Joensuu.
Lumimuutos Osuuskunta esittelee Puruveden EU:n nimisuojattua muikkua premium-tasoisena ja Nordic Koivu maailman johtavana tuottajana luomukoivunmahlaa. Mahlassa kiinnostavat terveys- ja hyvinvointivaikutukset, samoin Berticin pakastekuivatussa marjoissa ja sienissä ja Akselin Herkkupajan pakastekuivatuissa mansikoissa.
Pakastekuivausosaamistaan esittelee Nordic Freeze Dry.
Pohjoiskarjalaisten vientihanketta rahoittavat EU, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto ja Business Joensuu.
Koko Suomen yhteisosastolla ovat KareliaBiten lisäksi JK-Tuoretalo, Hankintatukku, Moilas, Apetit Ruoka, Raisio Food Solutions, 65 Oats by Kinnusen Mylly, Helsinki Mills, Business Oulu Artic Food Lab, Hätälä, Pehkolan Mallastamo, Hailuodon Panimo ja Kolmen Kaverin Jäätelötehdas.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





