
Mansikan pääsatokausi on alkanut melkein koko Suomessa – ajasta säilöntä lähiviikkoihin
Mansikan avomaan pääsatokausi on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin eteläisessä ja keskisessä Suomessa.Pohjoisemmassa Suomessa sato käynnistyy viikon sisällä, Hedelmän ja Marjanviljelijäin liitto kertoo. Liiton mukaan mansikoiden pakastus ja säilöntä kannattaakin ajoittaa lähiviikkoihin.
Avomaan pääsatokausi on lähtenyt tänä vuonna käyntiin viime tai edellisvuotta myöhemmin säiden vuoksi. Mansikoiden kypsymisajankohdalla on tänä vuonna myös suurempia alueellisia eroja.
Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton mukaan mansikat ovat tällä hetkellä hyvin makeita ja kiinteitä. Makeimmat mansikat syntyvät, kun yö- ja päivälämpötilojen ero on suuri.
Mansikat kannattaa säilöä mahdollisimman tuoreena, jolloin marja on parhaimmillaan. Mansikat ovat herkkiä, joten niitä kannattaa pyrkiä käsittelemään mahdollisimman vähän ennen pakastusta. Jos mansikoita pääsee poimimaan itse, kannattaa ne kerätä ilman kantaa, mikä vähentää marjojen käsittelyä kotona.
Kun mansikoita alkaa pakastaa, ei niitä kannata laittaa pakastimeen yli 10–15 kiloa. Suuremmalla määrällä pakastusteho alkaa helposti kärsiä ja pakastettavan marjan laatu heiketä. Mansikoita voi viipaloida tai soseuttaa ennen pakastusta, jolloin tilan tarve laskee noin puoleen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








