Fazerin sirkkaleipä ponkaisi palkintopallille
Maailman ensimmäinen sirkkaleipä on saanut pronssisen leijonan maailman suurimmassa markkinointiviestinnän kilpailussa.Fazer Leipomoiden sirkkaleipä voitti pronssisen leijonan Cannes Lions -kilpailussa kestävän kehityksen kategoriassa, yhtiö tiedottaa.
Myöhään perjantai-iltana myönnetty palkinto on yhtiön mukaan merkittävä tunnustus, sillä tänä vuonna kisa eri kategorioissa oli mukana 32 000 työtä eri puolilta maailmaa.
Sirkkaleipä oli finaalissa myös Food & Drink -kategoriassa.
Fazer Leipomot toi maailman ensimmäisenä hyönteisleivän kauppoihin viime vuoden marraskuussa.
Fazer Leipomoiden toimitusjohtaja Markus Hellströmin mukaan ruuantuotannolla on mahdollisuus vaikuttaa ympäristöön, yhteiskuntaan ja niiden hyvinvointiin.
Fazer on Itämeren alueen suurin jauhonostaja ja merkittävä myllyviljojen käyttäjä. Yhtiön tavoite on, että kaikki sen Suomessa ja Ruotsissa käyttämä vilja täyttää kestävän viljelyn periaatteet vuoteen 2025 mennessä.
Lue myös:
Fazer leipoo nyt ötökkäleipää – yhteen jauhettu 70 sirkkaa
Taas uusi hyönteisruoka kauppoihin: Näkkileipää kotimaisista sirkoista
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

