
Tomaatti on kesäkeittiön monikäyttöihme – Tee kastikkeeksi, salaatiksi, piiraaksi tai padaksi
Tomaatti maistuu suomalaisille. Varsinkin kesällä syömme runsaasti pyöreitä punaisia perustomaatteja. Vaihtelua tuovat eri värit ja lajikkeet, kuten kirsikka- pihvi- ja luumutomaatit.Tomaatin makuun vaikuttaa kypsyys, sillä kypsinä poimituissa on enemmän sokereita kuin raakana poimituissa. Kotona tomaatteja voi kypsyttää muutaman päivän huoneenlämmössä. Maku on parhaimmillaan huoneenlämpöisenä. Viileässä rakenne vetistyy, joten edes jääkaapin vihanneslokerossa ei ole riittävän lämmintä tomaatille. Huoneenlämmössä, paperipussissa tomaatit säilyvät noin viikon verran.
Tomaatissa on paljon C-vitamiinia, foolihappoa ja kivennäisaineita. Lykopeeni on terveyttä edistävä karotenoidi, joka imeytyy parhaiten kypsästä tomaatista. Ripaus sokeria ruoassa poistaa tomaatin happamuuden.
Pizzassa käytetään mausteista tomaattikastiketta. Sama kastike hiukan ohuempana sopii myös pastan ja perunan seuraksi. Tomaattikastikkeeseen käyvät vallan mainiosti ylikypsät yksilöt.
Jos kuoret ovat paksut ja kovat, ne kannattaa poistaa ennen ruuanvalmistusta. Leikkaa tomaattiin ristiviilto ja työnnä haarukan piikit tukevasti tomaattiin. Kasta kuumaan veteen ja vedä kuoret pois.
Kokonaisiin purkkitomaatteihin voi myös turvautua. Mausteisen kastikkeen ystävä pilkkoo joukkoon tuoretta chiliä reilummin kuin miedompaan makuun tottuneet. Pienikin chililisäys antaa mukavasti ryhtiä ja lisämakua kastikkeeseen. Tomaattikastikkeeseen voi halutessa lisätä ruskistettua jauhelihaa, pekonisuikaleita, makkarapaloja, kinkkua tai lihapullia.
Chili-tomaattikastike
6–8 annosta
reilu kilo tomaatteja
1 iso punasipuli
2 punaista chilipalkoa
3–4 valkosipulinkynttä
3 rkl kylmäpuristettua rypsiöljyä
1 rkl sokeria
1 kasvisliemikuutio (ilman glutamaattia)
1/4 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1 dl vettä
1 ruukku basilikaa tai oreganoa
Leikkaa tomaatteihin ristiviilto ja kasta ne kuumaan veteen. Vedä kuori irti. Leikkaa tomaatit lohkoiksi. Jos kuoret ovat hyvin pehmeitä, niin arkiseen kastikkeeseen niitä ei välttämättä tarvitse poistaa. Hienonna sipuli. Halkaise chilipalot ja poista siemenet. Hienonna palot. Varo chilin käsittelyn jälkeen hieraisemasta silmiä.
Kuumenna öljy reilun kokoisessa kattilassa ja lisää sipuli- ja chilipalat. Kuullota pari minuuttia. Lisää joukkoon tomaatit, sokeri ja murenna liemikuutio joukkoon. Sekoita joukkoon vielä vesi, suola ja pippuri.
Anna kastikkeen hautua noin tunnin ajan. Sekoita välillä kattilan pohjaa myöten, jotta se ei tartu kiinni. Kastike saa olla rakenteeltaan paksua. Jos se on liian löysää, niin hauduta ilman kantta hetki, jotta nestettä haihtuu. Lisää valmiiseen kastikkeeseen silputtu basilika tai oregano.
Vinkki
Voit käyttää tuoreiden tomaattien tilalla 3 tlk kokonaisia säilyketomaatteja.
Kasvispata
6 annosta
500 g tomaatteja
1 pieni kukkakaali
3–4 perunaa
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä tai
1 tuore valkosipuli
2 rkl voita
3 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
2 tl paprikajauhetta
1/2 tl mustapippurirouhetta
1/2 rkl sokeria
1 prk (160 g) salaattijuustoa
(tuoretta basilikaa)
Kuutioi tomaatit. Lohko kukkakaali ja kuoritut perunat. Hienonna sipuli ja valkosipulit. Hauduta paksupohjaisen kattilan tai padan pohjalla sipulit voissa kuultaviksi, älä ruskista. Lisää tomaatit, perunat, vesi, liemikuutio, paprikajauhe, pippuri ja sokeri. Anna hautua hiljalleen kypsäksi, noin puoli tuntia.
Murra pataan salaattijuustosta reiluja paloja. Lisää lopuksi halutessasi tuoretta basilikaa. Tarjoa lisäksi hiivaleipää.
Vinkki
Lisää pataan pannulla ruskistettuja braatvurstin paloja.
Tomaatti-sipulisalaatti
4 annosta
1 valkosipulinkynsi
4 sipulia
4–5 sipulin vartta
1 pieni mieto chili
500 g pieniä kirsikkatomaatteja
2 rkl oliiviöljyä
11/2 rkl punaviinietikkaa
2 tl sokeria
2 tl suolaa
1 tl mustapippurirouhetta
1 dl tuoretta korianterisilppua
Kuori valkosipuli ja hienonna. Kuori ja viipaloi sipulit. Puolita tomaatit. Poista chilistä siemenet ja leikkaa pienen pieniksi kuutioiksi. Yhdistä öljy, etikka, suola, sokeri ja pippurirouhe.
Sekoita kasvikset kastikkeen joukkoon. Lisää lopuksi tuore korianterisilppu joukkoon. Anna vetäytyä kylmässä muutaman tunnin ajan. Tarjoile sellaisenaan leivän kanssa tai grillattujen ruokien lisäkkeenä.
Tomaattipiiras
6–8 annosta
Pohja
1 dl vettä tai maitoa
1/4 pkt (à 50 g) hiivaa
1/4 tl suolaa
1 dl kaurahiutaleita
2 1/2 dl vehnäjauhoja
25 g voita sulatettuna
Täyte
6 tomaattia
6 keskikokoista kypsää perunaa
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippurirouhetta
pala (100 g) purjoa
1–2 valkosipulinkynttä
1/2 ps (à 150 g) sinihomejuustomurua
2 dl ruokakermaa
1 muna
1 pkt (150 g) mozzarellaviipaleita
(tuoretta basilikaa tai oreganoa)
Liuota hiiva ja suola kädenlämpöiseen veteen. Lisää kaurahiutaleet ja vehnäjauhot ja lopuksi sulatettu voi. Taputtele jauhotetuin käsin pohjataikina voidellun piirasvuoan (halkaisija 28 cm) pohjalle. Anna pohjan kohota liinan alla.
Viipaloi tomaatit ja kypsät perunat sekä hyvin huuhdeltu purjo. Hienonna valkosipulinkynnet. Sekoita purjo ja valkosipuli keskenään. Levitä kohonneelle pohjalle kerros perunaviipaleita. Ripottele pinnalle suolaa, pippuria, sipuliseos ja sinihomejuustomuru. Jaa pinnalle tomaattiviipaleet. Lisää kerma-munaseos. Paista 200 asteessa 35–40 minuuttia.
Levitä mozzarellaviipaleet kypsän, kuuman piirakan päälle ja silppua halutessasi yrttejä pinnalle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



