Suomalainen syö kotimaista kinkkua
Entistä useampi kuluttaja hankkii kotimaisen kinkun, kertoo Lihatiedotus.Tänä jouluna 74 prosenttia suomalaisista syö kinkkua joulun aterioilla. Kinkun hankkivista talouksista 95 prosenttia aikoo ostaa kotimaisen kinkun. Määrä on kaksi prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin, selviää Lihatiedotuksen teettämästä kyselystä.
Runsas neljä prosenttia talouksista ostaa ulkomaisen kinkun. Lisäksi pieni joukko kuluttajia ostaa sekä kotimaisen että ulkomaisen kinkun.
Naisille kinkun kotimaisuus on tärkeämpää kuin miehille, mutta heidänkin joukossaan kotimaisuuden merkitys on kasvanut.
Noin seitsemän prosenttia vastaajista ei pidä kinkun kotimaisuutta lainkaan tärkeänä asiana.
Suomalaiset syövät vuodessa 6–7 miljoonaa kiloa kinkkua, josta tuontilihan osuus on 5 prosenttia.
Vaikka määrä on pysytellyt viime vuodet ennallaan, suosio erilaisten kinkkutyyppien välillä on muuttunut.
Lihatiedotuksen mukaan juhlakinkut ovat nyt ylivoimaisesti suosituimpia. Myös muut pienet kinkut
ja kinkkurullat ovat vieneet tilaa perinteiseltä kinkulta. Toinen selkeä muutos kinkkukaupassa on tuoresuolattujen kinkkujen suosion kasvu.
Lihatiedotuksen kyselyn teki Suomen Gallup Elintarviketieto 17.–18.11. Kyselyyn vastasi 1 244 yli 15-vuotiasta suomalaista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

