Poronkäristystä pöytään isänpäivänä
Poronkäristys sopii syksyn herkuksi ja isänpäivän pöytään pirteän puolukan täydentämänä.Poron käristysliha löytyy kaupan pakastealtaasta, sillä se myydään useimmiten jäisenä. Paketillisesta hautuu täyteläinen pataruoka voita, suolaa ja vettä lisäämällä.
Perinteiseen käristykseen käytetään vain suolaa mausteeksi. Monesti joukkoon haudutetaan vielä sipulia ja lisätään muutama musta- tai maustepippuri lisämakua antamaan. Pekoniviipaleet sopivat rasvaksi voin tilalle. Rasvalisä on tarpeen, koska poronliha on vähärasvaista ja näin ollen tarttuu padan pohjalle lihaa ruskistettaessa.
Riistalihan kanssa on totuttu syömään perunoita, joko keitettynä tai muusina. Puolukkasurvos tai -hillo on varsinkin poronkäristyksen olennainen lisäke.
Poronkäristys
2 annosta
300 g poronkäristyslihaa
3 rkl voita
1 iso sipuli
3 maustepippuria
1 tl suolaa
1/2 dl vettä
Ruskista pienissä erissä jäinen käristysliha. Kuullota lohkottu sipuli. Lisää mausteet ja vesi. Hauduta kannen alla kypsäksi, noin tunnin verran.
Tarjoa lisäksi keitettyjä perunoita ja puolukkasurvosta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

