Söin täällä: Kotoisa Martta ravitsee Ristiinassa
Kotoisuus ja leipomotuotteet ovat ristiinalaisen ravintola Martan vahvuuksia.
Raikas salaatti ja mehevä muussi pelastivat aterian suolaisen kalan ylivoimalta. Kuva: Terhi Pape-MustonenRavintola Martta tarjoaa Ristiinan keskustan tuntumassa paitsi runsaan lounaspöydän myös monenlaisia leipiä ja leivonnaisia. Kesällä paikasta aukeaa varmasti hieno rantamaisema koivuineen, nyt pakkasilla kirkonkylän näkymä jää ankeammaksi.
Lounaspöydässä on hyvä valikoima lihaa ja kalaa. Silakkoihin on lipsahtanut reilusti suolaa, mutta muuten pääruuat maistuvat.
Kasvisvalikoima on raasteen muodossa raikasta, mutta vetiset, lämpimät pakastevihannekset eivät maistu miltään. Niiden tarjoamista kannattaisi miettiä kahdesti, varsinkin kun muu salaatti on maukasta.
Liharuokia on tarjolla monta, lihakeiton tilalla olisi voinut olla kasvisvaihtoehto. Leipävalikoima lounaan kanssa on monipuolinen ja kotikalja hyvä ruokajuoma.
Lounaaseen kuuluvat myös kahvi ja sen kanssa leipomon omia korppuja. Ne ovat mukava kahvileipä.
Lisäksi tarjolla on kahta eri jälkiruokaa, kiisseliä ja suklaavanukasta. Molemmat jättävät suuhun laimean maun.
Pysähtyisinkö tänne uudestaan? Kotoisuus ja leipomotuotteet houkuttelevat kyllä lounaalle toisenkin kerran.
Ravintola Martta, Kitereentie 2, 52300 Ristiina. www.facebook.com/martanbaari
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
