
Haalin keittiökaappiini ihmeellisiä välineitä, vaikka ne jäävät usein pölyttymään sinne
Kananmunasakset ja maidonvaahdotin ovat esimerkkejä välineistä, joiden ajattelin mullistavan ruuanlaittoni, kirjoittaa Anniina Jokinen kolumnissaan.Kun muutin Helsinkiin opiskelemaan, minulle valkeni nopeasti, ettei kaikkien keittiön vakiovarusteisiin kuulu sellaisia välineitä kuin kananmunasakset. Se on kätevä vimpain, jolla saa keitetyn kananmunan hatun leikattua helposti.
Lapsuudenkodissani sellainen oli lähes päivittäisessä käytössä, joten tietenkin hankin itselleni samanlaisen. Sittemmin olen innostunut kaikista muistakin keittiövekottimista.
Haaveilin vanhempieni pastakoneesta, mutta he eivät siitä luopuneet, vaan ostivat minulle lahjaksi oman.
Maidonvaahdotin oli pakko saada, koska sitten voi valmistaa kotona niin ihania kahvilahenkisiä, vaahtoisia juomia. Todellisuudessa muistan kaivaa vaahdottimen esiin muutaman kerran kuukaudessa. Mutta sentään silloin voi lorauttaa kahvin ja maitovaahdon sekaan makusiirappia ja todeta, että ihan kuin kahvilassa olisi.
Raclettegrilli kuului muka pakollisiin hankintoihin. Se on ollut käytössä tasan kerran. Kuva: Jaana KankaanpääRaclettegrillinkin hankin kenties jossakin 1990-luvun nostalgianpuuskassa, vaikka näin ysärin puolivälissä syntyneenä minulla tuskin on kovinkaan paljoa muistoja kyseiseltä vuosikymmeneltä. Se on ollut käytössä kerran, mutta lupaan kaivaa sen esiin vielä lokakuun aikana.
Nyt haaveilen pienestä kaasupolttimesta. Mitä kaikkea sillä voisikaan tehdä!
Näen jo sieluni silmin omin pikku kätösin leivotut crème brûréet, joiden pinnalle ripotellun sokerin voisin paahtaa omalla pikku kaasupolttimellani.
Voisin myös valmistaa kylminä syysiltoina kaakaota, lorauttaa sekaan Cointreauta, vatkata päälle kermavaahtoa ja koristella koko roskan paahdetuilla vaahtokarkeilla.
Tai sitten kaasupoltin jäisi pölyttymään keittiön toiseksi alimpaan vetolaatikkoon silikonisten muffinivuokien (joita en käytä, koska en leivo) ja paistomittarin (jota en käytä, koska en syö lihaa) viereen. Mutta eihän sitä tiedä, ennen kuin kokeilee.
Kirjoittaja on MT:n toimittaja.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








