Alkon myynti laski vuodessa lähes kuusi miljoonaa litraa – yhdessä tuoteryhmässä selvä muutos
Alkon myynti vuonna 2024 oli 71,2 miljoonaa litraa. Eniten laskua on tapahtunut viineissä ja väkevissä.Alko on paljastanut viime vuoden lukujaan. Viime vuoden kokonaismyynti oli 71,2 miljoonaa litraa laskien 5,7 miljoonaa litraa vuodesta 2023.
Vuonna 2024 viinien myyntilitrat laskivat 7,7 prosenttia ja väkevien 9,1 prosenttia. Samalla Alkon kolme myydyintä tuotetta ovat edelleen väkevää viinaa.
Viineissä eniten laskua tapahtui punaviineissä (8,7 prosenttia). Kuohuviinien litramyynti taas laski 8,2 prosenttia, valkoviinien 6,7 prosenttia ja roseeviinien 3,8 prosenttia.
”Vuoden alun alkoholijuomaveron ja syyskuun alun arvonlisäveron korotukset sekä alkoholilainmuutos näkyvät selvästi meillä myynnin kehityksessä. Eniten myyntiään ovat laskeneet väkevät, joihin kohdistui suurin veronkorotus. Alkoholituotteen lopullisessa hinnassahan verolla on erittäin merkittävä osuus, myyntipaikasta riippumatta”, Alkon liiketoimintajohtaja Kari Pennanen kertoo tiedotteessa.
Panimotuotteiden myynti säilyi lähes ennallaan. Alkoholittomien tuotteiden kysyntä taas kasvoi 3,5 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
Alkon tilastojen mukaan asiakaskäyntejä myymälöissä oli viime vuonna 47,4 miljoonaa, kun vuonna 2023 asiakkaita oli 50,7 miljoonaa.
Uusi alkoholilaki on vaikuttanut myynteihin.
Pennanen kertoo, että kesäkuussa voimaan tullut alkoholilakimuutos on laskenut Alkon litramyyntiä kaikissa tuoteryhmissä.
”Ennen kesäkuun alkoholilain muutosta tammi–toukokuussa litramyynti laski 3,1 prosenttia. Lakimuutoksen jälkeen kesä–joulukuun myynti oli 10 prosenttia edellisvuotta matalammalla tasolla.”
Pennasen mukaan lakimuutos koskee noin neljää prosenttia Alkon litramyynnistä.
Alkon kokonaislitramyynnistä 62 prosenttia on viinejä. Myynnillisesti merkittävimmät muutokset näkyvätkin tässä tuoteryhmässä.
”Kuten odotimmekin, alkoholilain muutos on kohdistunut Alkossa myytävien kaikkien tuoteryhmien myyntiin. Eniten myynninlaskua litroissa on ollut yli 8-prosenttisissa viineissä. Myös yli 8-prosenttisten oluiden myynti on laskenut selvästi.”
”Ruokakauppoja on noin 12 kertaa enemmän kuin Alkon myymälöitä ja myyntiajat 20 prosenttia laajemmat kuin meillä. Ruokakaupat myyvät alkoholijuomia myös sunnuntaisin. On selvää, että tämä näkyy myyntilitroissamme. Meillä asioidaan keskimäärin noin kerran kuukaudessa, kun ruokakaupassa asioidaan useita kertoja viikossa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








