Näin pitkään viini säilyy hyvänä kartonki- ja muovipakkauksissa
Kartonkipakkausviinejä ei ole tarkoitettu säilytettäväksi pitkään.Viinihyllyillä on alkanut näkyä yhä enemmän kartonki- ja muovipakkauksia. Winestate-viiniyrityksen viiniasiantuntija ja Master of Wine Tuomas Meriluoto kertoo, että näin pakattuja viinejä ei ole tarkoitettu pitkään säilytettäväksi, vaikka niille ei mitään yhtenäistä parasta ennen -säännöstöä olekaan.
”Karkeasti voisi sanoa, että nämä viinit kannattaa kuluttaa vuoden sisällä siitä, kun ne on pakattu. Tämän ajan puitteissa ei asiaa tarvitse sen enempää miettiä, koska Alkoissa näiden viinien kierto on nopeaa.”
”Tämähän ei tietysti tarkoita sitä, että kartonkiviini pitäisi juoda kiireellä ostamisen jälkeen. Ajatus on kuitenkin se, että näitä viinejä ei kypsytellä vuosia. Niiden laatu on huipussaan vuoden sisällä täyttämisestä.”
Kesällä mökille viety kartonki-, hana- tai muovipakkaus kannattaakin ottaa mukaan kotiin, eikä jättää paikalle esimerkiksi ensi kesää varten. Jos viiniä ei muuten kulu, vinkkaa Meriluoto valmistamaan siitä esimerkiksi kastikkeita.
Meriluodon mukaan kartonkiviineillä voi olla vielä tällä hetkellä pulloviinejä huonompi maine. Tämä liittyy pitkälti ihmisten ennakkoluuloihin.
”Saman asian kanssa painittiin ensimmäisen kerran, kun kierrekorkit otettiin käyttöön. Silloin korkkeihin liittyi ajatus siitä, että niitä käytetään vain kotimaisiin pullotteisiin ja halvimpiin marjaviineihin. Toinen imagotaistelu käytiin 2000-luvun alussa, kun hanapakkaukset saapuivat Suomeen. Viinin ystävät olivat huolissaan siitä, että eihän sellaisia viinejä voinut juoda. Nykyään hanapakkauksissa on jo todella laadukkaita viinejä”, Meriluoto toteaa ja jatkaa:
”Saman imagoasian kanssa painitaan nyt kartonki- ja muovipakkausten kanssa. Aika on todistanut edellä mainittujen esimerkkien kautta, että ihmiset tottuvat kyllä uuteen.”
Meriluoto ennustaa, että tulevaisuudessa kartonki- ja muovipakkaukset tulevat yleistymään merkittävästi.
”Lasi tulee jossain vaiheessa katoamaan ainakin arkiviinien eli alle 13 euron viinien hintaluokassa. Jo nyt hanapakkaukset edustavat jo melkein puolta litramääräisestä kulutuksesta Suomessa”, Meriluoto kertoo ja jatkaa:
”Muutos tulee tapahtumaan joko kuluttajakäyttäytymisen tai markkinoiden toimesta. Alko haluaa päästä tavoitteeseensa puolittaa hiilijalanjälkensä. Kartonki- ja muovipakkaukset auttavat tähän tavoitteeseen pääsemistä.”
Alko on kertonut, että varsinkin kesällä kartongista ja muovista valmistettujen juomapakkausten myynti nousee. Alkon tuoteviestintäpäällikkö, Master of Wine Taina Vilkuna nosti myös esille kevyempien ja kierrätettävämpien pakkausten pienemmät ilmastovaikutukset.
”Ostetusta viinistä 90 prosenttia nautitaan parin viikon sisällä ostopäivästä. Vain pitkään säilytettävät viinit kaipaavat suojakseen lasia ja siksipä vaihtoehtoiset pakkausmateriaalit ovat oikein passeli vaihtoehto viineille”, Vilkuna kertoi.
Alkon vaihtoehtoisten juomapakkausten myynti kasvaa kevyissä lasipulloissa kesäkuukausina noin 30 prosenttia, kartonkitölkkien 24 prosenttia, hanapakkauksien 43 prosenttia ja muovipullojen lähes 15 prosenttia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







